Kyllikki

Matkat

Valikko

Matkat

Junat kuiviksi - Helsingin ja Turun välille kahden päivän anniskelukielto!

Turun ja Helsingin välillä kulkevissa laivajunissa ei saa myydä alkoholia kahtena päivänä tammikuun lopulla.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoo peruuttavansa junien ravintolavaunujen anniskeluluvan Turun ja Helsingin välillä kahdeksi päiväksi tammikuussa.

Peruutuksen syynä on luvanhaltijan eli Avecra Oy:n kykenemättömyys valvoa matkustajien omien alkoholijuomien nauttimista junan anniskelualueella.

24.-26. tammikuuta toteutettava kielto perustuu Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholitarkastajien IC2-junassa numero 974 tekemään tarkastukseen. Marraskuun 16. päivänä tehdyssä tarkastuksessa havaittiin, että useat seurueet nauttivat avoimesti omia alkoholijuomiaan junan anniskelualueella.

Aluehallintovirasto kävi asiaa läpi palaverissa luvanhaltijan kanssa. Avecralle annettiin myös suullinen huomautus ja kirjallinen varoitus, mutta asian laatu ei korjaantunut. Näin ollen aluehallintovirasto katsoi, että niin sanottujen laivajunien anniskelun valvonnassa on merkittäviä puutteita.

Seuraamusta harkitessaan aluehallintovirasto kertoo ottaneensa huomioon, että omien alkoholijuomien nauttiminen anniskelualueella
oli 16.11. yleisempää ja avoimempaa kuin samasta aiheesta seuraamuksiin johtaneilla aiemmilla tarkastuksilla 9.4.2010 ja 10.3.2012.

Aluehallintovirasto on kehottanut luvanhaltijaa vastaisuudessa varautumaan anniskelun valvontaan riittävällä henkilökuntamäärällä sekä kiinnittämään erityistä huomiota muiden kuin anniskeltujen alkoholijuomien nauttimisen estämiseen.

Niin sanottuina laivajunina käytetään pääsääntöisesti IC2-junia, joissa anniskelu on poikkeuksellisesti sallittua kaikissa vaunuissa kärrymyyntinä.

Aluehallintovirasto on katsonut anniskelun valvonnan olevan nykyisellä henkilökunnan määrällä ja nykyisillä järjestelyillä puutteellista IC2-junien toimiessa laivajunina. Aluehallintovirasto tulee jatkossa seuraamaan tehostetusti valvonnan toteutumista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    2. 2

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    5. 5

      Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

    6. 6

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    7. 7

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    8. 8

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    2. 2

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    5. 5

      Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

    6. Näytä lisää