Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Lue hurja matkakokemus: ”Taksikuski ajoi hornantuuttiin ja jätti yksin moottoritielle”

Matkakisa
Lue Ilta-Sanomien matkakisan voittajan hurja matkakertomus eksoottisesta Costa Ricasta.
Ilta-Sanomat järjesti joulukuussa matkakisan, jossa etsittiin lukijoiden hurjimpia matkakokemuksia. Tarinoita tuli mahtavat 90 kappaletta, kiitos niistä.

Lukijamme ovat seikkailleet niin Amazonin sademetsässä, Afrikan safareilla, Indonesian kraaterijärvellä kuin Meksikon huumekartelleissa. Hurjia tarinoita riitti. Niistä raati valitsi kolme parasta.

Alla on yksin matkustaneen Riikan matkakokemus Costa Ricasta. Tarinassa oli jänniä hetkiä ja opetus, kuinka tarkkana reissaajan pitää välillä olla, ettei joudu huijatuksi. Kaikesta kuitenkin yleensä selviää, kunhan pysyy rauhallisena. Asioista kannattaa myös mahdollisuuksien mukaan ottaa selvää etukäteen, jotta tietää, minne on matkalla.

Lopuksi Riikka antaa hyviä vinkkejä Costa Ricasta haaveilevalle matkaajalle.

Riikan hurja matkakokemus:


”Olen matkustanut elämäni aikana paljon - niin kaupungeissa, maaseudulla kuin viidakossakin. Mieleeni jäi kuitenkin tilanne viimekesäiseltä Väli-Amerikan matkalta.

Matkustin naisena yksin ja siirtymiset kaupunkien välillä olivat välillä jännittäviä tilanteita. Olin matkalla Costa Rican Karibian puolelta Tyynenmeren puolelle. Hyppäsin aamupäivällä bussiin ja suuntasin kohti Costa Rican pääkaupunkia, San Josea.

San Josessa on viisi eri bussiterminaalia enkä tiennyt, mistä seuraava bussini lähtee. Päätepysäkillä oli latinalaisamerikkalaiseen tyyliin taksikuskit odottamassa. Eräs luotettavanoloinen kuski (virhe!) vei minut rinkkoineni taksilleen ja lähti ajamaan seuraavaan terminaaliin. Matkalla hän kysyi, olenko tarkistanut bussiajat. Vastasin, etten ollut ja en ole edes varma terminaalista (virhe!). Hän soitti kaverilleen, joka muka tiesi bussiliikenteestä ja sanoi, että viimeinen bussi lähtee 10 minuutin kuluttua. Kuulemma San Josessa oli myös joku tapahtuma, jonka takia kaikki bussit ja hotellit ovat täynnä.

Kaahasimme läpi kaupungin (kiertoreittiä, luulisin), ja mittari raksutti hurjaa vauhtia. Saavuimme terminaaliin, jonka ulkopuolella bussi oli jo liikkeessä. Taksikuskini sanoi, että hän ajaa bussin perässä, ja minä hyppään kyytiin seuraavalla pysäkillä. Olin lievästi sanottuna jännittynyt, mutta minkäs teet.

Taksikuski ajoi jonnekin hornantuuttiin ja kadotimme bussin. Kuski jätti minut moottoritielle ja sanoi, että odota tässä.

Maksoin hänelle vielä ekstraa, koska luulin ehtiväni bussiin.

Seisoin hieman levottoman alueen moottoritiellä, San Josen ulkopuolella, yksin, rinkka selässä ja odotin tunnin. Bussia ei tullut. Alkoi hämärtää ja mietin, ettei San Jose ole turvallinen paikka vaalealle naiselle hortoilla pimeällä yksin. Oli keksittävä joku ratkaisu.

Otin repusta matkaoppaan ja katsoin, että pysäkiltä näyttäisi menevän busseja Alajuela-nimiseen kaupunkiin, joka on lähellä San Josea. Kysyin pysäkille tulleelta pojalta, onko Alajuela näkemisen arvoinen. Hän ihmetteli, että matkustan yksin ja että olen menossa jonnekin ex tempore. Hän suostui kuitenkin soittamaan erääseen hostelliin, josta sain majapaikan.

Hyppäsin bussiin ja matka jatkui. Olin todella jännittynyt, koska oli pimeää, eikä minulla ollut käsitystä, mihin olin menossa. Löysin hostellin ja huokaisin helpotuksesta. Olin tyhjän hostellin aulassa, kun kuulin jonkun huutavan nimeäni. Tuttuja! Sattumalta eräs poika edellisestä hostellista oli päätynyt samaan paikkaan, koska hän oli nukkunut lentokentällä ja kyllästyi odottamiseen.

Söimme ja päätin, että seuraavana aamuna otan minubussin alkuperäiseen matkakohteeseeni, maksoi mitä maksoi. Aamu tuli ja minibussi saapui aikataulussaan. Kaksi ja puoli tuntia siitä ja olin kaupungissa, johon olin alun perin matkalla. Kuulin, että busseja kulkee sinne usein ja että San Josessa ei ole mitään erityisohjelmaa. Taksikuski siis vedätti suomalaista blondia! Pääsin kuitenkin määränpäähäni, Manuel Antonion kansallispuistoon, jossa ihailin laiskiaisia ja apinoita.

Tarinan opetus on: yksin voi matkustaa ja selviää, kunhan pysyy rauhallisena ja on valmis tekemään muutoksia suunnitelmiin!”


Mitä vinkkejä Riikka antaa Costa Ricaan matkustavalle?


”Costa Ricassa on kesä-heinäkuussa sadekausi, joten siellä voi sataa paljon, ja turisteja on vähemmän. Minulla oli säiden suhteen hyvä tuuri, mutta jos matkustaa yksin ja haluaa tavata ihmisiä, kannattaa ehkä matkustaa high-seasonin aikaan eli silloin, kun Suomessa on talvi.

Costa Rica on surffaajan, auringonpalvojan ja luonnossa viihtyvän paratiisi. Se on pieni maa, jossa on helppo liikkua. Joka puolella on rantoja ja upeita kansallispuistoja. Siellä on tarjolla paljon aktiviteetteja, jotka tosin ovat aika kalliita. Costa Rican naapurimaat ovat edullisempia. Suosittelen käymään ehdottomasti myös niissä.

Costa Rica on turistiystävällinen, ja sieltä löytyy majoitusvaihtoehtoja hostelleista viiden tähden hotelleihin. Olen itse reppumatkailija, joten yövyin hostelleissa lähellä rantoja ja kansallispuistoja.

Kohde on turvallinen verrattuna Väli-Amerikan muihin maihin, joten suosittelen sitä niin perheille kuin vanhemmille pariskunnillekin. Kohteessa ei tarvitse osata juuri espanjaa, englannilla pärjää. Suosittelen kaikkia reppureissaajia Väli-Amerikassa edes käymään Costa Ricassa. Ei kannata säikähtää sen hieman korkeampaa hintatasoa. Yksinmatkustaville naisille kohde on helppo valinta. Costa Rica, Panama ja Belize ovat minun suosikkikohteeni Väli-Amerikassa. Tarinoita sieltäkin riittäisi!”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    7. 7

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    10. 10

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. Näytä lisää