Kyllikki

Matkat

Valikko

Matkat

Aftonbladet: Suomalaisten suosikkimatkakohteesta tullut parinvaihtajien paratiisi

Uusi ilmiö
Ruotsalaislehden mukaan parinvaihtoon erikoistunut klubi on saavuttanut suuren menestyksen suomalaisten suosimalla Kanariansaarilla.
Aftonbladet kertoo, että Playa del Inglesissä Citan kauppakeskuksessa sijaitsee mystinen klubi, jonne päästäkseen on soitettava kelloa. Kaikenikäisten pariskuntien suosimalla parinvaihtoklubilla pariskunnat ottavat rohkeasti kontaktia toisiinsa − ja jatkavat juttua jossain erillisessä huoneessa.

− Kaikenlaiset ihmiset käyvät täällä. Heitä yhdistää se, että he etsivät seikkailua, kertoo klubin omistaja Richard Stapper Aftonbladetille.

Yksityiset huoneet on sisustettu eri tavalla: yhdessä huoneessa on suuri puuristi seinällä ja toinen on sisustettu vesiputouksella ja seeprakuvioisilla sohvilla. Pariskunnat harrastavat seksiä myös ulkona baarissa.

Lehden haastattelemat Johan, 42, ja Maria, 38, tulevat klubille aina uudelleen. He kutsuvat Gran Canariaa ”parinvaihtajien paratiisiksi”.

− Täällä on tavallista, että viisi tai kahdeksan ihmistä osallistuu. Sitä tehdään ristiin rastiin. Kotona tavallisempaa on, että osallistujia on kolme, Johan sanoo.

Ryhmäseksiä uima-altaassa

Pariskunta käy välillä parinvaihtoon erikoistuneessa hotellissa.

− Siellä voi maata uima-altaassa aamupäivällä ja nähdä pariskunnan harrastavan seksiä jacuzzissa. Yhtäkkiä siellä voikin olla kymmenestä kahteentoista ihmistä.

Siellä voi maata uima-altaassa aamupäivällä ja nähdä pariskunnan harrastavan seksiä jacuzzissa.

Johan ja Maria kertovat kokeilleensa parinvaihtoa ensi kerran seitsemän vuotta sitten. He olivat silloin olleet yhdessä 20 vuoden ajan. Kaikki alkoi kotibileistä, jotka muuttuivat epätavallisen villeiksi.

− Olemme aina olleet todella avoimia sekä puhuneet paljon seksistä ja käyneet erotiikkamessuilla. Luulen, että kaikilla on fantasia harrastaa ryhmäseksiä, Johan sanoo.

Pariskunta vakuuttaa, etteivät he tunne toisistaan mustasukkaisuutta.

− Nautimme, kun näemme toisen nauttivan. Meidän suhteemme on vahvistunut sen jälkeen, kun aloitimme parinvaihdon, Maria sanoo.

Pariskunta kertoo kuitenkin käyvänsä klubilla aina yhdessä.

Johanin ja Marian nimet oli muutettu lehdessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. 6

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    7. 7

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    8. 8

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    9. 9

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    10. 10

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. Näytä lisää