Keijo

Matkat

Valikko

Matkat

Rita Tainolan matkassa: Temppeleitä, rantaa ja luksusta!

Lomalla

Rita Tainola piipahti Kambodzan Siem Reapissa.

"Matkailun suhteen olen aina ollut aina hieman levoton sielu. Haluan käydä muutamassa kohteessa, enkä löhötä samassa aurinkotuolissa.

Tammikuussa olin tapani mukaan jälleen Thaimaassa pitkän rupeaman.
Muutaman viikon jälkeen levoton sielu heräsi. Päätimme mieheni kanssa lähteä Siem Reapiin, Kambodzaan.
 
Valitsimme hotelliksi Angkor Villa & Resortin, johon automatka kentältä kestää seitsemän minuuttia. Alueella on sekä hotelli että kaksikerroksisia huviloita. Olimme varanneet huoneiston huvilan toisesta kerroksesta ja täytyy sanoa, että valinta ei ollut huono. Kolme yötä maksoi aamiaisineen hieman alle 500 dollaria. Hotellissa on myös spa ja kuntosali, jotka ovat minulle tärkeitä.

Siem Reapin hintataso ei ollut päätähuimaava. Dollarit olivat käypää valuuttaa. Pikkukaupunki oli ihastuttava, mutta siihen tutustumiseen riittää yksi päivä museokäynteineen.  Jos haluaa nauttia vaikka oluen kaupungin terassiravintolassa, puoli litraa maksaa 30 senttiä.

Yksi aamu kului kauniilla Royal Angkor Golf Clubin kentällä, jossa pelimaksu on eurooppalaista tasoa. Kenttä on valittu maan parhaimmaksi, mieheni mielestä kenttä oli haastava ja mielenkiintoinen.

Oma lukunsa on sitten Angkor Wat temppeleineen. Varasimme hotellista auton (20 dollaria koko päivä) ja englanninkielisen oppaan (35 dollaria päivä). Angkor Wat on huikea. Jo 1100-luvun alussa kuningas
Suryavarman rakennuttama temppeli on pysynyt melko hyväkuntoisena, siihen tutustuminen kestää tunteja.

Temppelin historia on mielenkiintoinen. Seinät ovat täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Rakennuksen huipulle kiipeäminen ei ole heikkokuntoisille tarkoitettua. Huipulta aukeavat upeat näkymät, joten kiipeäminen on sen väärti. Tätä suojeltua kohdetta ihaillaan sen arkkitehtuurin harmonian ja loiston, sekä sen laajojen veistosreliefien vuoksi.

Angkor Watin lähellä on tietysti yksi paikka, jossa on pakko käydä: Oscar-voittaja Angelina Jolien Tomb Raider -leffoista tuttu alue. Jolie on sanonut paikan olleen upein, missä hän on koskaan käynyt. Täytyy myöntää, että rakennusten lisäksi vanha puusto saa huokaisemaan.

Siem Reapissä riitti kolme yötä ja runsaat kaksi päivää. Siinä ajassa ehtii tutustua olennaiseen. Sieltä lensimme suoraan Thaimaan Krabille, jossa jatkoimme lomaamme."
 
  • Matkalle
  • Hiihtis

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    10. 10

      Tukholman lähiössä mellakoitiin: Poliisi ampui osuakseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    6. Näytä lisää