Sampsa

Matkat

Valikko

Matkat

Barcelona on loistava sporttilomakohde - "Samalla kun kunto kohoaa, iho ruskettuu"

Matkalla
Barcelonan nähtävyyksiin voi tutustua juosten tai polkupyörällä. Kaupunki on loistava kohde liikkujalle.
Barcelona on paratiisi liikkujalle: se tarjoaa aurinkoa ja aktiviteetteja. Samalla kun kunto kohoaa, iho ruskettuu. Aina ei ole pakko maata vain hiekalla.

Jalat tärisevät, alla oleva lauta vaappuu - ja molskis. Välimeressä ollaan.
Kömmin takaisin laudalle ja yritän uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.

Ja... no, SUP-lautailu eli Stand Up Paddle Boarding ei nyt vain ole niin helppoa kuin miltä näyttää. Eikä auta, vaikka ohjaajamme
Quim Garcia kuinka yrittää kannustaa.

- Päätä, että pysyt pystyssä. Tämä on helppoa, hän sanoo ja jättiaalto viskaa takaisin suolaiseen mereen.

SUP on surffauksen sukulainen. Siihen käytettävä lauta muistuttaa lainelautaa, mutta on isompi. Lainelautailusta SUP eroaa siten, että siinä melotaan pitkävartista melaa heiluttamalla.

Laji on melko uusi, yleistynyt vasta 2000-luvulla. Se kehittää monipuolisesti kehon lihaksia ja tasapainoa. Sitä tosin vaaditaan jo aloittelijalta.

Garcia kertoo, että suurimmalla osalla ihmisistä kestää useita tunteja ennen kuin oppii pysymään pystyssä ja liikkumaan laudalla.

Siitä tulee vähän samanlainen tunne kuin oppisi ajamaan pyörällä tai laskettelemaan.

Helsinkiläinen Nina Karttunen on tullut vierailemaan barcelonalaisen poikaystävänsä vanhempien luona. Samalla hän päätti kokeilla SUP-lautailua.
- Aluksi oli epätoivoinen olo.

Naamat irvistelevät ja lihakset pullistelevat, kun adonikset vetävät leukoja ja nostelevat painoja. Meillä muilla hiki virtaa jo pelkästä katselusta, sillä tämä kuntosali on hiekkarannalla, auringon alla.

Barcelonaan muuttanut saksalainen Robin Schulz käy rannalla treenaamassa lähes päivittäin.
- Ranta on aivan mahtava paikka. Täällä voi ottaa aurinkoa, tehdä harjoituksia ja käydä sitten meressä uimassa.

Kuntoilijoita on joka puolella. Rantabulevardin nurmella neljä miestä venyttelee, tyttöporukka rullaluistelee palmurivistön ohi. Yksi porukka skeittaa, toinen pelaa jalkapalloa - rannalla voi tehdä mitä vain.

Suojakerrointa ei kannata unohtaa. Siitä muistuttavat rannalle pystytetyt kyltitkin. Muuten muuttuu ravuksi.

Hikinen Sergi Madrid pysähtyy rantabulevardin vesipostille ja ottaa virkistävät huikat kuumuudessa.

- Rantabulevardissa on se hyvä puoli, että täällä saa olla ilman paitaa. Muualla poliisi pysäyttäisi. Tämä ei kuitenkaan ole paras paikka juoksemiseen, koska täällä on liikennettä ja pakokaasuja. Collserola on suosikkini. Siellä on raikas ilma.

Juoksijoiden lisäksi Collserolan ovat löytäneet maastopyöräilijät ja kuhertelijat. Suosion ymmärtää: vuorenrinteeltä avautuvat näkymät Barcelonan yli Välimerelle.

Moni on tullut ylös autolla ja kaivaa maastopyöränsä takakontista vasta lenkkipolun alussa. Täyteen ahdettu paikoitusalue muistuttaa automarketin pihaa.

Lähistöllä asuva Bufete Marrero lenkkeilee vuorilla neljästi viikossa miehensä kanssa. Tänään hän on polkupyörällä liikenteessä.
- Kesällä tämä on ihan täynnä lenkkeilijöitä, talvella ihmisiä on vähemmän. Me käymme täällä silloinkin. Joskus sataa jopa lunta, Marrero sanoo, kaivaa esiin kännykkänsä ja näyttää kuvia villisikaperheestä.

- Niitä näkee täällä joka kerta. Ne ovat leppoisia. Eivät ne hyökkäile lenkkeilijöiden päälle.

Talvi karkottaa osan lenkkeilijöistä Collserolalta alas kaupunkia halkovalle, 11 kilometriä pitkälle Avinguda Diagonalille. Marrero sanoo, että häntä ei saisi saasteiden eikä nähtävyyksien sekaan.

Siellä saattaa bongata vaikka Antoni Gaudín ikuisesti keskeneräisen Sagrada Família -kirkon.
- Juoksen välillä vuoren toiselle puolelle Sant Cugatiin. Pääsen esikaupunkialueelle näkemättä yhtään autoa!Sant Cugatissa asuu muun muassa laulaja Shakira jalkapalloilijamiesystävänsä Gerard Piquén kanssa.

Mutta kaikki eivät tule Collserolaan kuntoilemaan. Tai no.

- Kerran lenkin jälkeen, kun palasimme autolle, tien viereen oli pysäköity auto, joka hytkyi, ja torvi tööttäili vähän väliä, iltakävelylle tyttöystävänsä kanssa tullut Hector del Rio sanoo ja nauraa.

Romanttinen paikka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. 6

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. Näytä lisää