Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Munatalo, pääsiäissuklaata ja kivipäitä - Tunnetko nämä pääsiäisen matkakohteet?

Pääsiäismatkat
Pääsiäinen on tänä vuonna myöhään, huhtikuun puolivälin jälkeen. IS esittelee neljä matkakohdetta, jotka liittyvät - ainakin etäisesti - juhlan teemaan.
Piipahda pääsiäisen kotisaarella

Pääsiäisenä ehtii kanankantaman ulkopuolellekin, vaikka Pääsiäissaarelle asti. Se sijaitsee Tyynellämerellä ja kuuluu Chilelle.

Pääsiäissaarella on yksi viehko piirre; se on eräs maailman eristäytyneimmistä saarista. Siellä pääsee myös sinuiksi historian kanssa, sillä matkailuvaltteina ovat kiveksi iskostuneesta vulkaanisesta tuhkasta veistetyt neoliittiset kivipäät eli moait.

Pääsiäissaarelle (Isla de Pascuaan) pääsee parhaiten lentämällä Chilen Santiagosta. Lentoja kannatta kysyä Lan Airlinesilta tai KLM:ltä.

Nauti munamaisesta maisemasta

Munaa ahmitaan pääsiäisenä suklaan muodossa, mutta seikkailijamatkailija hakeutuu munaa muistuttavan talon luo. Lontoossa on valtava munanmuotoinen rakennus, jonka lempinimi on The Gherkin. Virallisesti talon lempinimellä viitataan suolakurkkuun ja talon virallinen nimi on 30 St Mary Axe.

Munatalossa on ravintola 39. kerroksessa ja sieltä avautuu 360 asteen näkymä Lontoon ylle. Lontooseen pääsee helposti monien lentoyhtiöiden kyydillä.

Herkuttele Pohjolan Venetsiassa

Belgia on suklaan tyyssija. Kallis Bryssel on tuttu jo monelle, tällä kertaa kannattaa suunnistaa Bruggeen. Kaunis kaupunki on säilyttänyt keskiaikaisen asunsa ja kanaaliensa takia sitä kutsutaan Pohjolan Venetsiaksi.

Kaupungissa on monia suklaamyymälöitä, joista löytää pääsiäisen persoonallisimmat munat. Bruggeen on 1,5 tunnin ajo- tai junamatka Brysselistä, jonne lentää moni yhtiö.

Pääsiäiskaupunki junamatkan päässä

Matkalle voi lähteä lähellekin. Riihimäki on julistautunut pääsiäiskaupungiksi. Siellä on juhlapyhien aikaan paljon järjestettyä ohjelmaa.

Lapset ja lapsenmieliset sukeltavat helposti Noitametsän fantasiaradalle, pääsiäismarkkinoille, työpajoihin ja konsertteihin. Kaupungissa on myös sirkus ja tivoli. Riihimäelle pääsee vaikkapa VR:n junilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    9. 9

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    10. 10

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. Näytä lisää