Aslak

Matkat

Valikko

Matkat

Finnairilla myrskyisä viikko: Jo neljään koneeseen iskenyt salama

Lentoliikenne
Kolme Finnairin lentokonetta on joutunut tällä viikolla kääntymään takaisin lähtökentälle salamaniskun vuoksi. Lisäksi yksi kone sai osuman salamasta juuri ennen laskeutumista.
Finnairin Kuopiosta Helsinkiin lentäneeseen koneeseen iski salama sunnuntai-iltana, uutisoi Yle.

Sunnuntain salamanisku sattui juuri ennen kuin lento AY510 oli laskeutumassa Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ylen mukaan salamasta ei koitunut ongelmia koneelle eikä vaaraa matkustajille.

Lennolla oli 82 matkustajaa. Koneen kapteeni ehti kuuluttaa ennen salamaniskua, että Helsingin yllä on ukkosrintama.

Lauantai-iltana Tukholmasta Helsinkiin matkalla ollut Finnairin lentokone palasi Arlandan kentälle, sillä siihen iski salama.

Koneen kyydissä oli 96 matkustajaa. Tapaus viivästytti lentoa noin tunnin ja 45 minuutin verran. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Edellisen kerran salamat sotkivat Finnairin lentoja vapunpäivänä. Silloin Kittilään ja Ouluun matkalla olleet koneet joutuivat kääntymään takaisin Helsinkiin.

- Nyt on ollut myrskyisintä tänä keväänä, kun näitä on sattunut kolme lyhyen ajan sisällä, kertoo Aku Varamäki Finnairin viestinnästä IS:lle.

Salamat eivät Varamäen mukaan aiheuttaneet vaaratilanteita. Salamaniskun jälkeen kone tarkastetaan kuitenkin aina varotoimenpiteenä, ennen kuin se pääsee jatkamaan matkaa.

Ei yleensä
vaarallista

Ilmailujohtaja Pekka Henttu Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista kertoo STT:lle, että salamaniskut lentokoneisiin eivät yleensä ole jokaviikkoinen ilmiö.

– Ei se harvinaista ole, muttei myöskään kuukausittaista edes lämpimänä vuodenaikana, hän kuvailee.

– Yleensä salaman osuminen ei aiheuta vaaratilannetta, koska lentokone muodostaa niin sanotun Faradayn häkin, joka antaa suojan koneen rungon ulkopuolelta tuleville sähkömagneettisille ilmiöille.

Joissain tilanteissa koneen herkimmille laitteille on aiheutunut toimintahäiriöitä tai jopa vaurioita, mutta vaikutukset pystytään helposti eliminoimaan esimerkiksi rinnakkaisilla järjestelmillä.

Miten yleensä toimitaan, jos salama osuu koneeseen?

– Pamahdus on hirvittävä. Usein ei varmuudella voida sanoa, saiko kone osuman vai ei. Koneen päällikkö päättää käytettävissä olevan tiedon perusteella, laskeudutaanko lähimmälle kentälle vai jatketaanko esimerkiksi alkuperäiseen kohteeseen.

Hentun mukaan koneessa pidetään säätutkaa silloin, kun ennustusten tai näköhavaintojen perusteella epäillään, että ukkosta on liikkeellä. Säätutkan tuottaman tiedon avulla ukkospilvi tai -rintama kierretään.

Ei se harvinaista ole, muttei myöskään kuukausittaista edes lämpimänä vuodenaikana.
Ilmailujohtaja Pekka Henttu

Kylmän kauden ukkospilvet eivät välttämättä näy helposti silmällä tai tutkalla. Tämä on tyypillistä syys-, talvi- ja kevätukkosissa; ne esiintyvät ennemmin satunnaisina salamoina kuin selkeinä, massiivisina ukkospilvinä tai -rintamina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    4. 4

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. 6

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    7. 7

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    8. 8

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    9. 9

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    10. 10

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    10. 10

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    4. 4

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. Näytä lisää