Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Mistä Finnairin koneiden ongelmat johtuivat? Nyt vastaa Finnair

Finnairilla on ollut moottoriongelmia kahden koneensa kanssa muutaman päivän sisään.
Tiistaina Kuopioon matkalla ollut Finnairin Airbus 320 joutui palaamaan nousun jälkeen takaisin kentälle, koska sen toisen moottorin turbiinin siipi vioittui nousun yhteydessä.

Sunnuntaina Finnairin New Yorkin -lento päätyi Kanadaan. Kone teki hätälaskun Halifaxin kentälle, koska koneen toisen moottorin tehonsäätöjärjestelmässä huomattiin vika.

Yhtiön operatiivisen johtajan Ville Ihon mukaan vastaavanlaisia tapauksia tulee vastaan yleensä korkeintaan alle puoli tusinaa vuodessa.

Ihon mukaan Airbus 320:n vikaa analysoidaan parhaillaan moottoritoimittaja CFM:n kanssa.

- Näin tehdään aina sekä meidän toimesta että moottoritoimittajan toimesta. Vielä emme voi sanoa, miksi osa on vaurioitunut. Analyysi valmistuu tulevien viikkojen aikana, Iho kertoo.

Hänen mukaansa moottori on Finnairin itsensä huoltama ennen tekniikan ulkoistuksia.

Halifaxiin hätälaskun tehneen 330-tyyppisen laajarunkokoneen moottorivalmistaja on GE. Kyseisen koneen moottori on niin tuore tapaus, ettei sitä ole Ihon mukaan vielä ehditty kertaakaan edes peruskorjata.

- Normaalin korjauskierron mukaan huolto olisi tullut vastaan vasta parin kolmen vuoden päästä. Tässä tapauksessa tiedetään, mikä on mennyt rikki, mutta sitä ei tiedetä, että miksi. GE selvittää syytä.

Ihon mukaan vika on kyseiselle moottorityypille ensimmäinen laatuaan, mitä valmistajalle on sattunut.

Ihon mukaan viime aikojen teknisistä vioista huolimatta Finnairin lähtöluotettavuus on maailman huippuluokkaa.

Finnair lentää 260 lentoa päivässä.

- Jos asiaa tarkastellaan niin päin, että miten paljon ilman mitään vikaa pystytään lähtemään liikkeelle, niin Finnairin tekninen lähtöluotettavuus Airbus-koneissa on selvästi päälle 99 prosenttia ja siten maailman huippuluokkaa, Iho sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    3. 3

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    4. 4

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    5. 5

      Lahden ilmatilaa rajoitetaan MM-hiihtojen aikana – syynä poliisin pyyntö

    6. 6

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Toimittaja-portsari Teemu ”Pastori” Potapoff eroaa Katja-vaimostaan

    9. 9

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    10. 10

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    7. 7

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    3. 3

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    4. 4

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    5. 5

      Lahden ilmatilaa rajoitetaan MM-hiihtojen aikana – syynä poliisin pyyntö

    6. Näytä lisää