Airi, Aira

Matkat

Valikko

Matkat

Tilaatko Kreikassa aina moussakaa ja ouzoa? Äläpä enää, kokeile näitä ruokia!

Kreikan ruokaherkut
Kreikassa voi vatsansa täyttää muutenkin kuin perinteisillä souvlakilla, moussakalla ja tzatzikilla - eikä ouzo ole ainoa palanpainike.
Kreikassa mahan saa täyteen usein pelkistä alkupaloista. Kreikkalainen ravintolaelämys on parhaimmillaan jaettuna vähintään kahden ja mielellään useamman ruokailijan kesken, jolloin alkupaloja tilataan useita koko seurueen maisteltavaksi.

- Alkupalavalikoimista löytyy vaihtoehtoja niin lihan kuin kalankin ystäville sekä kasvissyöjille, kertoo kokki Xenofon Kolovos, tuttavien kesken Fondas.

Kurkkua sisältävän kerma-jogurtti-dipin, tzatzikin, lisäksi Fondas suosittelee kokeilemaan alkupalaksi esimerkiksi munakoisotahnaa eli
melitzanosalataa, mätipohjaista taramasalataa tai tulista juustolevitedippiä tirokafteria.

Pääruoka voi olla myös kevyt.

- Pääruoaksi kannattaa kokeilla päivän tuoreita kaloja, jotka vaihtelevat vuodenajan mukaan. Kalat haetaan aamulla kalamarkkinoilta, Fondas sanoo.

Ateenan runsaassa ravintolatarjonnassa yksi paikka on säilyttänyt suosionsa vuosikymmeniä. Keväällä 1963 avattu Hilton-hotellin Byzantino-ravintola on ollut ateenalaisten suosima nautiskelukeidas jo viiden vuosikymmenen ajan. Ravintolassa käy jo kolmannen sukupolven kanta-asiakkaita.

Tammikuusta lähtien Byzantino-ravintolaa luotsannut kokki
Konstantinos Athanasiou rakastui kreikkalaisen keittiön makuihin ja tuoksuihin jo auttaessaan isoäitiään ruoanlaitossa.

Athanasiou on somistanut Byzantinon perinteisen runsaan noutopöydän muistuttamaan isoäidin keittiötä.

- Monet kreikkalaiset ruoat, etenkin pääruoat, ovat aika raskaita. Olen suunnitellut klassikoista kevyempiä versioita.

Athanasiou muistuttaa, että kreikkalainen keittiö tarjoaa erittäin runsaasti vaihtoehtoja kasvissyöjille.

- Gemista eli täytetyt tomaatit tai paprikat on herkullinen pääruoka, johon tuon vaihtelua tuoreilla yrteillä.

Yhä useampi ateenalainen muistelee kaiholla lapsuusaikojensa isoäidin keittiötä. Perinteistä kotiruokaa tarjoavia ravintoloita on kuitenkin harvassa.

Yksi perinteiseen kotiruokaan keskittyvä ravintola löytyy Hilton-hotellin naapurista. Vuonna 1967 perustettu 5 F -lounasravintola on kaikenikäisten ja kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvien ateenalaisten suosiossa. Ruokalistan sijaan ateria valitaan avokeittiön tiskiltä.

- Jokainen annos on takuulla tuore, sillä keittiömestarimme Spiros valmistaa joka päivälle ruoat alusta alkaen itse. Yleensä tiski tyhjenee lähes täysin, mutta jos jotain jää jäljelle, jaamme ruoan ilmaiseksi vähempiosaisille, kertoo ravintolan omistaja Kostas Mouzourakis.

Kotoisasti sisustettu ravintola on kiireisimpään lounasaikaan tupaten täynnä. Valtaosa ravintolan asiakkaista on kanta-asiakkaita vuosien tai jopa vuosikymmenten takaa.

Ruokalajit vaihtuvat päivittäin, ja ateriansa voi koota yli 20 vaihtoehdosta. Vatsansa syö täyteen noin kahdeksalla eurolla. Ravintolan erikoisuus on Mouzourakiksen isän valmistama viini.

Mitä Kreikassa voisi juoda? Tässä muutama hyvä paikallinen vinkki:

1. Ouzon lisäksi kannattaa ruokajuomana etenkin alkupalojen kanssa kokeilla monien kreikkalaisten suosimaa viinirypäleistä tislattua tsipouroa.

2. Kreikkalaisten kesäinen suosikkijuoma on jääkahvi frappé.

3. Perinteinen kreikkalainen kahvi on pienistä kupeista tarjottava turkkilainen kahvi, jota Kreikassa kutsutaan kreikkalaiseksi kahviksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. 6

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    7. 7

      X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto pääsee esiintymään jättiyleisölle

    8. 8

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    9. 9

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    10. 10

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. Näytä lisää