Torsti

Matkat

Valikko

Matkat

Tämän yhtiön lennot myöhässä jopa 2 päivää! "Yksikään lentoyhtiö ei ole toiminut yhtä huonosti"

Lentoyhtiö
Matkustajien vaatimiin korvauksiin erikoistuneen asiantuntijayrityksen TRS Travelrightin mukaan tämä kyseinen yhtiö myöhästelee Euroopassa kaikkein eniten.
Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian on keskittynyt viime aikoina yhä enemmän Aasiaan ja Yhdysvaltoihin suuntautuviin kaukolentoihin. Uudet lennot eivät olet sujuneet ongelmitta, kirjoittaa Svenska Dagbladet.

Yhtiö käyttää kyseisillä reiteillä uutta Boeing 787 Dreamliner -konemallia, jossa on ollut toistuvasti teknisiä ongelmia, ja siitä johtuen viivästyksiä ja peruutuksia.

Viimeisin viivästys tuli viime perjantaina, kun Los Angelesista Lontooseen lähdössä ollut lento myöhästyi lopulta peräti kaksi päivää. Lennon yli 300:sta matkustajasta monet joutuivat viettämään yönsä kentällä.

- Tämä on painajainen, kommentoi tuolloin lennon matkustaja Norjan uutistoimisto NTB:lle.

Samalla reitillä hetki sitten lento myöhästyi yli päivän. Matkustajat olivat niin raivoissaan, että yhtiön henkilökunta joutui lopulta kutsumaan poliisit.

Yhtiö syyttää viivästyksistä lentokonevalmistajaa ja kieltäytyy maksamasta korvauksia matkustajilleen vedoten poikkeuksellisiin olosuhteisiin.

Norwegianin viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobsson kieltäytyi lehden haastattelusta, mutta laittoi sähköpostiviestin, jossa kertoi yhtiön maksavan asiakkaalle korvauksia aina, kun yhtiö katsoo itse olevansa.

TRS Travelrightin mukaan Norwegianin lennot viivästyvät eniten eurooppalaisista lentoyhtiöistä.

Yhtiöllä on asiakkaina tuhansia asiakkaita, jotka vaativat myöhästelyiden takia Norwegianilta korvauksia. Pelkästään ruotsalaismatkaajien korvausvaatimukset nousevat satoihin tuhansiin euroihin.

- Yksikään lentoyhtiö, jonka kanssa olemme joutuneet tekemisiin, ei ole toiminut yhtä huonosti kuin Norwegian. Meillä on parempia kokemuksia mm. Ryanairista, Travelrightsin Stephan Eriksson kommentoi SvD:lle.

Aftonbladetin mukaan yhtiö antaa myös nihkeästi tietoa ja etuja asiakkailleen.

Yhtiön asiakkaiden mitta on täyttynyt, ja he ovat purkaneet turhautumistaan Twitterissä.

- Yli 35 tunnin viive, kadonneet matkatavarat, emmekä ole edes lähteneet lentokentältä, kirjoittaa Ruby Twitterissä.

Lähteet: Aftonbladet, Svenska Dagbladet

Oletko sinä joutunut odottelemaan Norwegianin tai muun lentoyhtiön lentoa? Saitko korvauksia? Kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

    2. 2

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    3. 3

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    4. 4

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    7. 7

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    8. 8

      Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

    9. 9

      Tukholmalainen tori eristetty epäilyttävän esineen vuoksi

    10. 10

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

    2. 2

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    3. 3

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    4. 4

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. Näytä lisää