Nestori

Matkat

Valikko

Matkat

Pohjois-Korea avasi rajansa turisteille – tältä Pjongjangissa näyttää nyt

Viime kuukausien aikana Pohjois-Korea on ollut – jos mahdollista – vieläkin suljetumpi maa kuin aiemmin. Lauantaina maa avasi rajansa turisteille.
Pohjois-Korea esti turistien pääsyn maahan viime lokakuussa. Viranomaiset kertoivat, että matkustusrajoitukset johtuivat ebolasta. Pohjois-Koreasta tai sen naapurimaista ei kuitenkaan ole tavattu ebolaa. Lokakuun lopussa Pohjois-Korea vaati pakollista 21 päivän karanteenia jokaiselle maahan saapuvalle.

Matkustusrajoituksia on nyt lievennetty. 18 ulkomaalaista turistia saapui Pjongjangiin lauantaina.

Uutistoimisto AP:n videolla näkyy, kuinka turistiryhmä tutustuu nähtävyyksiin Pjongjangissa. Sen jälkeen heidän oli määrä matkustaa Kaesongiin, joka sijaitsee Pohjois- ja Etelä-Koreaa erottavan demilitarisoidun alueen rajalla.

Liikkuminen Pohjois-Koreassa on hyvin rajoitettua. Oppaat seuraavat turisteja herkeämättä.

– Olen aina halunnut tulla tänne. Matkalla mukana oleva ystäväni Simon kertoi minulle kuutisen kuukautta sitten, että hän on tulossa, joten kysyin, voinko lähteä kanssasi. Ja niin päätimme tulla tänne. Olemme erittäin iloisia, että pääsimme tänne, englantilainen Paul Salisburg sanoi.

Osa ryhmästä vierailee myös Pohjois-Korean uudessa Masikryongin hiihtokeskuksessa. Hiihtokeskuksen rakentaminen on herättänyt voimakasta kritiikkiä. Pohjois-Korean diktaattoria Kim Jong-unia on moitittu satojen miljoonien eurojen hiihtokeskuksen rakentamisesta samalla, kun kansa näkee nälkää.

Vierailun on määrä kestää kuusi päivää. Turistit matkustavat Pohjois-Koreasta Kiinaan torstaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    3. 3

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    4. 4

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    5. 5

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    6. 6

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Kommentti: Iivo Niskanen kuittaa härskin norjalaistempun hiihtämällä MM-kultaan

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    9. 9

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    3. 3

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    4. 4

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    5. 5

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    6. Näytä lisää