Niko, Niklas, Niilo

Matkat

Valikko

Matkat

Leonardo DiCaprio avaa luonnonsuojeluun keskittyvän luksusturistikohteen saarelle - ei muovipulloja mukaan!

Ekoturismia
Elokuvatähti Leonardo DiCaprio perustaa omistamalleen saarelle ekologisia huviloita ja korjaa sen ympäristövahinkoja.
Näyttelijä Leonardo DiCaprio on pitkään ollut tunnettu jonkinlaisena ympäristöaktivistina. Nyt hän on rakentamassa monen miljoonien eurojen matkakohdetta rikkaille ekoturisteille – ja samalla pelastamassa saaren omaa ekosysteemiä.

DiCaprio on kertonut yhdysvaltalaislehti The New York Timesille, että saari oli kuin ”taivas maan päällä”. Siksi kuuluisa, rakastettua Titanic-elokuvaakin aikoinaan tähdittänyt, DiCaprio haluaa auttaa pientä saarta keskiamerikkalaisen valtion Belizen rannikolla.

DiCaprio osti 42 hehtaarin Blackadore Caye -saaren 1,62 miljoonalla eurolla noin vuosikymmen sitten. Myös brittiläislehti Telegraphin mukaan DiCaprio suunnittelee nyt kunnianhimoista matkakohdetta, jossa rikkaat vieraat voivat ihastella auringonlaskua ekologisten huviloidensa ja altaidensa ääreltä.

DiCaprion ”virkistävä saari” on huvilaiden setti, joiden laitureiden äärellä keinotekoiset koralliriutat suojelevat merellistä elämää. Manaattien suojelualueen tueksi kasvatetaan meriruohoa ja uutta mangrovea, trooppisten merenrannikoiden lietepohjaista metsävyöhykettä.

Saari oli nimittäin kalastajien suuressa suosiossa: he pysähtyivät sille matkallaan Meksikon markkinoille. Kalastajat käyttivät rannan mangrove-puita tehdäkseen nuotioita ja savustaakseen kalasaaliinsa. He ottivat myös riuttojen kotiloita, ja jättivät saarelle jälkeensä tuhansia tyhjiä kuoria.

– Belizellä on maailman toiseksi suurin koralliriutta, ja sillä on yksi monimuotoisimmista merielämistä. Sen rannikolla asuvat manaatit ja melkein kaikkien lajien kaloja, joita voi vain kuvitella. Sitten saarella on myös Mayojen temppeleitä ja kulttuuria, DiCaprio hehkuttaa The New York Timesin haastattelussa.

DiCaprion päämääränä on vähentää ympäristövahinkoja, jotka aiheutuivat liiallisesta kalastuksesta, metsän hävittämisestä ja rannikkolinjan eroosiosta.

Hän on tehnyt yhteistyötä amerikkalaisyritys Delosin kanssa, joka on erikoistunut ympäristöystävälliseen kehitykseen. Matkakohteen on tarkoitus avautua vuonna 2018.

”Tehdä jotain, mikä muuttaa maailmaa”

Yhdysvaltalaislehden mukaan tulevat vierailijat saavat lyhyen koulutuksen ekologisuudesta. Saarelle ei esimerkiksi saa tuoda muovipulloja. Se sijaitsee 45 minuutin laivamatkan päässä Belizen pääkaupungista Belize Citystä.

Huviloiden 68 vieraalla on pääsy syrjäiselle rannalle. Lomahintoja ei ole vielä julkistettu, mutta osa huviloista on myynnissä yli 14 miljoonan euron hintaan.

– Pääasia on tehdä jotain, mikä muuttaa maailmaa. En olisi voinut mennä Belizeen ja rakentaa tällaista saarta, jos minulla ei olisi ideaa siitä, että se voisi olla uraauurtavaa ympäristölle, DiCaprio perustelee yhdysvaltalaislehdelle.

Hänen projektinsa on osa ekologisten luksuslomien kasvavaa markkinaa: se luo kestävän, vastuullisen turismin luksusmatkakohteen.

Vastuullinen turismi on sitä, että pyrkii vähentämään matkustelun negatiivisia vaikutuksia ympäristöön, tuo paikalliselle yhteisölle taloudellista hyötyä sekä säilyttää matkakohteen luonnollisia ja kulttuurisia voimavaroja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. 6

      Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

    7. 7

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    8. 8

      Viime vuonna Linnan juhlat väliin jättänyt Li Andersson: ”Tietenkin asuni on statement”

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Hyväntekijä Brother Christmas saapui Linnaan ilman naamiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. Näytä lisää