Aslak

Matkat

Valikko

Matkat

Voiko ihminen jäädä vahingossa lentokoneen lastiruumaan? – ”Olisi tarkoituksenmukaisesti mentävä piiloon”

Ruumassa
Finnairin maapalveluita hoitavan Swissportin kaupallisen johtajan mukaan matkustajalentokoneen ruuman lämpötila on keskimäärin yli +10–15 astetta.
Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, kuinka Yhdysvalloissa Alaska Airlinesin lentokone joutui palaaman lähtökentälle ruumaan jääneen maapalvelujen työntekijän vuoksi.

CNN:n mukaan Seattlesta matkaan lähteneen koneen kapteeni kuuli alapuoleltaan outoa paukutusta ja kääntyi takaisin. Äänen lähteeksi paljastui työntekijä, joka kertoi nukahtaneensa tavaratilaan.

Finnairin maapalveluita hoitavan Swissportin mukaan näin ei voisi käydä Suomessa.

– Kuulostaa hyvin erikoiselta tapaukselta. Työntekijämme ei voisi jäädä lastiruumaan – se on mahdotonta. Olisi tarkoituksenmukaisesti mentävä piiloon matkatavaroiden taakse ja kaivautua ruuman toiselle puolelle, selvittää kaupallinen johtaja Tero Lampén.

Hänen mukaansa ruuma täytetään perältä luukulle päin. Yksityiskohtaiset kuormausohjeet ovat tarkasti säädeltyjä, ja ruuma tarkistetaan vielä aina ennen lähtöä. Kuormauksesta tehdään aina suunnitelma, ja lopuksi esimies allekirjoittaa kuormauksen toteutumisen.

– Tavaroiden määrät ja tilat lasketaan tarkkaan. Mitään ylimääräistä ei pidä olla. Kaikki tavara, mikä koneeseen lastataan, vaikuttaa sen tasapainoon. Tasapainolaskelmat tehdään kuorman mukaan.

Lampén toteaa, että matkatavaroiden sijoittelu vaikuttaa matkustajalentokoneen tasapainoon.

– Jos on vähän matkatavaraa, esimerkiksi eturuuma voidaan jättää tyhjäksi. Tyhjä eturuuma tarkistetaan aina, että se on varmasti tyhjä.

Lentäjä voi säätää lämpötilaa

Useimmissa konetyypeissä ruumatila on paineistettu, kuten koneen matkustamo, ja sen lämpötilaa voidaan säädellä. Tila jakautuu yleensä etu-, taka- ja irtotavararuumaan. Konetyypistä riippuen rahtia kuljetetaan irtotavarana, konteissa tai palletteina.

Matkustajalentokoneen ruuman lämpötila on keskimäärin +10–15 astetta tai enemmän. Kun ruumassa matkustaa eläimiä, niille varataan Lampénin mukaan riittävästi tilaa ja happea hengitettäväksi.

– Silloin konetta ei voi pakata ihan täyteen. Lentäjät voivat säätää ruuman lämpötilaa ohjaamosta. Pakkasen puolelle lämpötila ei missän nimessä mene koskaan. Matkustajalentokoneiden ruumatila on paineistettu, siellä on happea ja lämpöä. Täten ihminen ja eläin selviytyvät siellä hyvin, Lampén kertoo.

Jos eläin tai ihminen jää lentäjien tietämättä ruumaan, hänen selviytymiseensä vaikuttavat seuraavat tekijät: Millainen kone on? Onko ruumatila paineistettu? Mikä on ilman lämpötila ja lennon pituus? Mitä on rahtina: esimerkiksi kalaa kuljetettaessa lämpötilan on oltava alhainen.

Maailmalta tiedetään tapauksissa, joissa salamatkustaja on piiloutunut laskutelinetilaan. Laskutelinetila on aina surmanloukku.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

    8. 8

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    9. 9

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    10. 10

      Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

    6. Näytä lisää