Meri, Vellamo

Matkat

Valikko

Matkat

Oletko jo käynyt tässä kaukokohteessa? – lue paikallisten suomalaisten vinkit!

Australia on jo monien suomalaismatkaajien koluama. Vieressä oleva Uusi-Seelanti voisi olla seuraava valloitus. IS kysyi Uudessa-Seelannissa asuvilta suomalaisilta parhaat vinkit maahan.
Karoliina Varcoe, 27,on asunut miehensä kanssa Wellingtonissa, Uudessa-Seelannissa vuodesta 2006 lähtien. Karoliinan mies on maasta kotoisin.

- Halusimme asua maassa, jossa molemmat ymmärrämme kieltä ja voimme työskennellä sekä rakentaa kotiamme helpommin. En ole koskaan katunut päätöstäni, vaikka kotimaa onkin silti rakas ja ainutlaatuinen, kaupan alalla työskentelevä Karoliina kertoo IS:lle.

Sanna Grav, 33, asuu puolisonsa ja 3-vuotiaan tyttärensä kanssa Wellingtonissa.

- Olin käynyt Uudessa-Seelannissa turistina kaksi kertaa aikaisemmin. Ensimmäinen matkani reilut 10 vuotta sitten oli ikimuistoinen, luonto ja ihmisten ystävällisyys tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Jo tuolloin jäi tunne, että maahan olisi päästävä uudelleen, Sanna kertoo.

Mari Akkanen, 20, on asunut Aucklandissa nyt yli puoli vuotta.
 
 - Aluksi tulin Uuteen-Seelantiin heti lukiosta valmistuttuani, Working Holiday-viisumilla. Suomeen palattuani kuitenkin tajusin menettäneeni ison osan sydämestäni tälle kaukaiselle pikku saarirykelmälle, joten takaisin oli pakko päästä. Nyt useita kuukausia myöhemmin arkeeni kuuluu vuoropäällikön virka amerikkalaisketju Dunkin Donutsissa, Mari kertoo.

Miten eroaa asumisesta Suomessa?

Karoliina: ”Eläminen täällä on ensinnäkin hyvin erilaista Suomeen verrattuna tietysti ilmaston puolesta, koska vuodenajat ovat täysin päinvastaiset; esim. jouluna grillaamme Uudessa-Seelannissa ja talvi on pahimmillaan heinäkuussa, mutta muita eroja totta kai on myös, kuten ihmisten avoimuus ja rennon kuuluisa uusi-seelantilaisten kiwi-asenne.”

Sanna: ”Ihmisten pyyteetön ystävällisyys ja hyväntuulisuus on jotain, jonka toivoisin voivani sisäistää itseeni. Viinimaana myös alkoholikulttuuri on täällä mutkattomampaa. Olen monet kerran käynyt lasillisella tytär mukanani, Suomessa muistaakseni en koskaan.”

Mari: ”Uudessa-Seelannissa moni asia vaatii aluksi totuttelua. Täällä pohjoinen meinaa lämpöä, etelä kylmää, kuu on kenossa ja tähtikuviot aivan erilaiset, liikenne vasemmanpuoleinen ja tämän lisäksi vuoristosumut ja järjettömän jyrkät mäet niin kaupunkialueilla kuin muuallakin vaativat totuttelua, jouluna täällä mennään rannalle ja juhannuksena vedetään talvitakin kaulukset ylös.. Lista on pitkä.

Kiivit ovat suomalaisia huomattavasti letkeämpää kansaa, täällä kaikki tapahtuu rennompaan tahtiin.”

Parhaimmat nähtävyydet ja aktiviteetit?

Karoliina: ”Wellingtonissa on sopivan iso, mutta luonnon keskelle on myös lyhyt matka: automatka rannikon ympäri on upea ja matkan varrella voi pysähtyä pikkukahviloihin tai liottaa varpaita Tyynen Meren syleilyssä.

Whitiangan kaupungissa on hippimäisiä kauppoja ja maalaistoreja ja Cathedral Coven ranta on taianomainen paikka, joka on myös näkynyt Hollywood-elokuvissa, ja hyvästä syystä. Se on kuvankaunis hiekkaranta, jolla voisi viettää viikkoja.

Hawkes Bay on Uuden-Seelannin runsauden sarvi: muun muassa viini-, hedelmä- ja oliivitiloja - oikea hyvän ruuan ja juoman rakastajan paratiisi! Sekä patikkaretket Te Mata-vuorelle tai surffimatkat rannoille ovat maankuuluja. Ja reissu Cape Kidnapper -rannikolle on todellinen must-do.”

Sanna: ”Uuden-Seelannin parasta antia on ehdottomasti luonto kaikessa monimuotoisuudessaan. Luonto tarjoaa sanoinkuvaamattoman kaunista ihmeteltävää ja koettavaa. Valinnanvaraa on valtavasti purjehduskursseista vaellusretkiin, surffaamisesta kiipeilyyn ja viinihifistelyyn.

Itse koen maan tuliperäisyyden kiehtovaksi. Eksoottisten eläinten kuten pienten pingviinien, valaiden tai vaikkapa rauskujen bongaaminen luonnonvaraisina jää aina erityisenä mieleen.”

Mari: ”Maan pohjoisosassa kasvaa palmuja ja sen merialueilla voi uida delfiinien kanssa, kun taas sen eteläkärjessä on jäätikkö, pingviineillä varustettuna ja väliin mahtuu Uuden-Seelannin Alpit. Mitä kaupunkeihin tulee, Aucklandissa ehdoton lempipaikkani on tulivuori Eden, jonka juurella asun. Sen huipulta näkee koko kaupungin, meren ja Rangitoto-vuoren, joka on saarella kaupungin edustalla.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    9. 9

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Kommentti: Kremlin ”suuri huoli” paistoi Putinin puheesta – tätä Venäjän johto pelkää eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    6. Näytä lisää