Keijo

Matkat

Valikko

Matkat

Uusi tapa kokea kotimaa - IS kokosi reitit

Pyöräretki
Kotimaa aukeaa aivan uudella tavalla, kun sen raitteja suhaa pyörällä.
Kesäisiä pyöräreittejä kannattaa tutkailla vaikkapa Google Mapsin avulla.
Matka-ajaksi voi laskea 15 km/h. Matkatavarat mukana vauhti on tietysti hieman hitaampi, mutta päivässä normaalikuntoinen ihminen pyöräilee helposti noin 45 km.

Jotta reissun tunnelma pysyy rentona, laske väliin päiviä, jolloin pyöräilet vain noin 30 km tai vähemmän.

Ota huomioon, että välillä matkaa saattaa joutua taittamaan vastatuulessa. Viikon matkaan kannattaa laskea mukaan yksi vapaapäivä.
 
IS esittelee kolme peruspolkijalle sopivaa reittiä:

1. Aloittelijalle - Vesijärven kierros, 85 km

Pyörämatkailun voi aloittaa Vesijärven kierroksella. Matka ei ole pitkä, reitin varrella on mukavia majoituspaikkoja ja sopivasti nähtävää.

Vesijärven maisemat vaihtelevat viljellystä maalaismaisemasta metsiin. Reitin varrelle osuu Hollolan kirkonkylä, idyllinen Vääksyn kanavan seutu ja Vesivehmaan kulttuurimaisema.

Kannattaa pysähtyä ihailemaan Hollolan keskiaikaista kivikirkkoa, viivähtää hetki vaikkapa kahvilla Vääksyn kanavalla ja pistäytyä Päijänne-talolla.

Matkan voi päättää Lahden satamaan, jota värittävät kesäterassit.

2. Historian ystävälle - Historiallinen härkätie, 169 km, Turusta Hämeenlinnaan

Härkätie on tunnettu jo viikinkiajalta lähtien. Aurajokilaakson kulttuurimaiseman helmassa uinuu kartanoita.

Mäkien päällä seisoo keskiaikaisia kirkkoja ja reitin molemmissa päissä on linna. Puolivälissä matkaa maisema vaihtuu metsäisemmäksi.

Reitti kulkee Torronsuon kansallispuiston läpi ja ohittaa Saaren kansanpuiston.

Reitin varrella on runsaasti majoituspaikkoja, ja sen molempiin päihin pääsee näppärästi junalla ja bussilla.

3. Mäkiä rakastavalle - Länsi-Uusimaa ja Lohjanjärvi, 149 km

Tämä reitti ei ole kovin pitkä ja sen voi jakaa lyhyisiin päivämatkohin. Lohjanjärven ympäristössä riittää sekä ylä- että alamäkiä, mutta reitti on kaiken vaivan arvoinen.

Kaksikielinen Länsi-Uusimaa pääkaupunkiseudun kupeessa on täynnä ruukkimiljöitä, jyhkeitä kivikirkkoja ja linnoja, elinvoimaisia kyliä ja vuosisatoja viljellyn maaseudun kauneutta.

Pyöräretkellä kokee elämyksiä ja saa ihastella kulttuuriperintöä vehmaissa pelto- ja kartanomaisemissa, jylhien harjujen ja sinisten vesien äärellä.

Asiantuntija: Outdoors Finland Etelä -hankkeen projektipäällikkö Pirjo Räsänen.

Lisätietoja: Outdoorsfinland.fi, pyoraillensuomessa.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää