Airi, Aira

Matkat

Valikko

Matkat

6 x parempi rantaloma – nämä kekseliäät kikat pelastavat lomamatkasi

Lomavinkit
Hiekkaa joka paikassa ja arvotavarat avonaisessa laukussa – Mikä avuksi?
Daily Mail listasi joukon hauskoja ja helppoja niksejä, joiden avulla lomamatkastasi tulee astetta mukavampi.

1. Pakkaa mukaan muovipusseja

Uudelleensuljettavat muovipussit ovat omiaan suojaamaan tavaroitasi. Puhelimen ja kameran ja voi sulkea pusseihin rantareissun ajaksi, ja aurinkorasvan voi paketoida pussiin, kun sujautat sen mukaan laukkuun.

Tiivis muovipussi sulkee ei-toivotut asiat tilanteesta riippuen joko pussin sisä- tai ulkopuolelle.

2. Säästä purkit ja purnukat

Säästä tyhjät huulirasvahylsyt ja rasvapurkit tai -tuubit hyvissä ajoin ennen lomaa. Ne toimivat mestarinaamioina arvokkaille tavaroillesi, kun makaat uima-altaalla tai rannalla: setelit on helppo rullata huulirasvapuikon sisään ja avaimet voi piilottaa tyhjään aurinkorasvapulloon ilman, että kukaan osaa epäillä niitä varastamisen arvoisiksi.

3. Pirskottele sitruunamehua

Vaaleat aurinkoraidat ilmestyvät etenkin vaaleisiin hiuksiin usein itsestään, mutta niiden syntyä voi myös avittaa. Hiuksiin levitetyn sitruunamehun pitäisi tehostaa auringon vaikutusta.

4. Hoida palanut iho aamiaistarvikkeilla

Luonnonjogurtin ja jääteen kerrotaan lievittävän palaneen ihon punaisuutta ja kirvelyä. Voit jättää ne yöksi iholle ja huuhdella aamulla pois.

5. Tuunaa rantapyyhe

Jos kaipaat rantapäivän varusteillesi lisää taskuja, ompele muutama tilkku kiinni pyyhkeeseesi. Pyyhetaskuissa voi säilyttää pikkutavaraa suojassa auringolta ja hiekalta.

6. Pudistele hiekat pois talkilla

Yksi ikävimmistä tunteista rannalla makoillessa on joka paikkaan tarttunut hiekka.

Hiekka jää kiinni uimisen jäljiltä märkään ja aurinkorasvasta kiiltävään ihoon, mutta sen saa onneksi pois pienellä vaivalla: levitä vauvatalkkia ihollesi ja pudistele hiekka pois talkin kuivaamilta sääriltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

    3. 3

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    4. 4

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    5. 5

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    6. 6

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Lahdenväylällä pahannäköinen onnettomuus – henkilöauto pyörähti katon kautta ympäri

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurha nousi otsikoihin maailmalla – Pääuutinen useilla uutissivustoilla

    3. 3

      Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

    4. 4

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    5. 5

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    6. Näytä lisää