Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Suomalainen kuva revontulista ja meteoriitista leviää maailmalla – Markus: ”Eihän se kuvana häävi ole...”

Harvinainen näky
Äkäslompolossa asuvan Markus Kiilin kuva niittää jo mainetta Britanniassa ja Sveitsissä.
Keskiviikkona kello 23.44 revontulia kuvaamassa ollut Kiili sai kameraansa harvinaisen otoksen: revontulet ja tulipallo samassa kuvassa. Kiili nappasi ruudun Äkäslompolossa lähellä turisteillekin tuttua Jounin Kauppaa-

Ursan Taivaanvahti-sivustolla samasta tulipallosta tehtiin havaintoja mm. Kemissä, Sallassa, Inarissa ja Kärsämäellä.

Kuvan julkaisi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Nyt Markus Kiilin otosta on esitelty brittiläisen Express-lehden verkkosivuilla ja sveitsiläisellä 20 Minuten -uutissivustolla.

– Kyllähän sitä aina innostuu, kun tulee sellainen kuva, joka saa suosiota. Tärkeämpää olisi kuitenkin, että olisi sellainen ruutu, johon itse on tyytyväinen, Kiili muotoilee.

Entä miltä tämä kuva mielestäsi näyttää?

– Sanotaan näin, että eihän se kuvana häävi ole, mutta siinä nyt on kaksi ilmiötä samassa kuvassa, joita harvemmin näkee, Kiili toteaa vaatimattomaan sävyyn.

Nyt maailmalla leviävä valokuva ei myöskään ole tähänastisista Kiilin revontuliotoksista menestyksekkäin.

– Ei vielä lähellekään. Silloin, kun oli 17.–18. maaliskuuta revontulimyrsky, niin yksi kuva lähti maailmalle. Se päätyi mm. Australiassa televisioon uutislähetykseen ja Yhdysvalloissa Huffington Postiin, hän kertoo.

Revontulien valokuvaus on Kiilille rakas harrastus.

– Se on vähän niin kuin kalastus: aina ei tule saalista, mutta aina se on kivaa.

Minkä luonnonilmiön haluaisit joskus kuvata?

– Se mua harmittaa, että kerran näin trombin, mutta kamera oli liian kaukana, Kiili muistelee.

Valokuvaaja oli ollut Kiteellä mökkirannassaan, kun näki trombin järven selällä.

– Sen jälkeen menin heti uimaan, kun tuli isot aallot, hän naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. 6

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    7. 7

      Kello 16 suora lähetys Lahdesta – ISTV:n MM-studio käynnissä

    8. 8

      Susi tarttui 7-vuotiaaseen Ähtärin eläintarhassa – loukkaantunut poika yhä sairaalassa

    9. 9

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    10. 10

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    5. 5

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    6. Näytä lisää