Tuija, Tuire, Vanessa

Matkat

Valikko

Matkat

Ryanair on kiinnostunut lentämään Helsingistä

Halpalentoyhtiö Ryanair on kiinnostunut lentämään Helsinki-Vantaalta. Helsingin-lennoista on Finavian mukaan käyty keskusteluja, mutta mitään sopimuksia ei ole tehty.
Aiemmin Ryanair ilmoitti keskeyttävänsä talvikaudeksi nykyiset lentonsa Tampereelta ja Lappeenrannasta.

Helsinkiin siirtyminen noudattaisi yhtiön strategiaa keskittää lentoja Euroopan pienemmiltä kentiltä suuriin kaupunkeihin.

Tampereen talvilennot keskeytettiin operationaalisten ja taloudellisten syiden takia, Ryanair kertoo. Lentoyhtiö ei paljasta yksityiskohtia tulevaisuuden suunnitelmistaan Suomessa. Yhtiö viimeistelee parhaillaan ensi kesän Suomen lentoaikatauluja ja lupaa tiedottaa niistä lähiaikoina.

Ryanair on lentänyt kesäkaudella Tampereelta seitsemään Euroopan kaupunkiin. Viimeinen lento lähtee 2. marraskuuta. Myös lennot Lappeenrannasta Italian Bergamoon loppuvat ainakin toistaiseksi.

– Lentojen keskeyttäminen ei ollut meille varsinainen yllätys. Suuntaus on ollut nähtävissä, koska yhtiön lennot ja markkinaosuus ovat vähentyneet. Tietysti toivomme lentojen jatkumista ja pyrimme vaikuttamaan siihen, sanoo johtaja Joni Sundelin Finavialta.

Tampere-Pirkkalassa yhtiö on käyttänyt halpalentoyhtiöille tarkoitettua kakkosterminaalia, jonka uudistustyö valmistui viime huhtikuussa. Terminaali jää näillä näkymin tyhjilleen talveksi, ja se saatetaan sulkea väliaikaisesti.

Ryanair vähensi Tampereen lentojaan jo viime talvena. Kohteita oli silloin kaksi, Saksan Bremen ja Lontoon Stansted. Paljolti Ryanairin lentojen hiipumisen takia matkustajamäärät ovat Tampere-Pirkkalassa vähentyneet kymmenisen prosenttia vuosittain.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Pärmäkoski ja Kyllönen kärkijoukossa!

    5. 5

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    6. 6

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    7. 7

      Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

    8. 8

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    9. 9

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    8. 8

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Pärmäkoski ja Kyllönen kärkijoukossa!

    5. 5

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    6. Näytä lisää