Kyllikki

Matkat

Valikko

Matkat

Kuvat: Kovan onnen ”aavelentokenttä” Berliinissä on absurdi näky – ”Halusin nähdä tämän kaaoksen omin silmin”

aavelentokenttä
Joskus epäonnistuminen on avain suosioon. Näin on käynyt Berliiniin valmisteilla olevalla lentokentällä.
Kriisistä toiseen ajautuneen lentoaseman olisi pitänyt valmistua jo viisi vuotta sitten, mutta nyt kentästä itsestään on tullut turismin vetonaula.

”Aavekentän” on nähnyt jo yli miljoona ihmistä sen jälkeen, kun opastetut kiertokäynnit alkoivat vuonna 2007.

BER-nimellä tunnetun lentoaseman vetovoimaa saattaa selittää hokema, jonka mukaan aidointa iloa on vahingonilo. Kovan onnen kentällä sitä on helppo kokea. Hanketta ovat hidastaneet niin kehno suunnittelu, petokset, korruptio kuin silkka huono onnikin.

Kuumana loppukesän päivänä BER-kierrokselle on lähtenyt parikymmentä ihmistä, joille opas kertoo pikkutarkasti lentokenttätekniikasta. Kun kierrosta on kestänyt reilun tunnin, eläkkeellä oleva itävaltalainen Sylvia Groth nostaa kissan – tai tässä tapauksessa elefantin – pöydälle.

– Voisitko kertoa jotain kentän avaamisen viivytyksistä? Mikä niihin on johtanut, milloin kenttä avataan, onko ketään tuomittu oikeudessa?

Opas hengähtää syvään ja alkaa selittää teknisistä virheistä.

– Meillä oli arkkitehti, joka ei ollut teknikko. Myöskään poliitikot eivät valvoneet riittävän tarkkaan, kuka teki mitäkin.

Junat ja hissit rullaavat tyhjinä

Kiertokäynti etenee juna-asemalle, jossa tyhjät hissit rullaavat ylös alas kerrosten välillä. Tyhjä ”aavejuna” puolestaan huristaa asemalta Berliinin keskustaan ja takaisin pari kertaa päivässä. Hissit ja junat menisivät epäkuntoon, jos ne eivät olisi liikkeellä.

– Tämä on melko nöyryyttävää maalle, joka väittää olevansa maailman teollisuuden markkinajohtaja, summaa pojanpoikansa kanssa kentälle saapunut eläkeläinen Manfred Mattick.

Terveysalalla työskentelevä Heidi puolestaan huomauttaa, miten absurdilta näyttää katosta roikkuva, jättimäistä lentävää mattoa esittävä veistos. Se kerää pölyä samalla kun rahaa pumpataan ”ikuiselle rakennustyömaalle”.

– Halusin nähdä tämän kaaoksen omin silmin, Heidi lisää.

Tällä tietoa Berliinin–Brandenburgin kentän on tarkoitus avautua matkustajille loppuvuodesta 2017. Moni ei usko tuonkaan aikataulun pitävän. Berliinissä onkin kehitetty uusi kansanhuvi: kukin yrittää arvata kentän lopullisen avajaispäivän.

Ota kantaa

Oletko käynyt Berliinin ”aavelentokentällä”?

Olen 5% En ole 95%
Ääniä yhteensä 10862

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    2. 2

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. 6

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    7. 7

      Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

    8. 8

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    9. 9

      Naapurimaiden johtajat ovat jo keskustelleet Trumpin kanssa – Suomessa puhelin ei ole soinut vieläkään

    10. 10

      Kukaan ei ostanut äidin käsitöitä myyjäisissä – pojan kultainen teko pelasti päivän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    2. 2

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    3. 3

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    4. 4

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    5. 5

      Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

    6. Näytä lisää