Airi, Aira

Matkat

Valikko

Matkat

Suomen tasa-arvo turistin silmin: Naiset ja miehet yhtä humalassa

Suomi on kohde, josta turistit tietävät pääosin vain harvoja asioita, kaupunkioppaat kertovat. Osa Suomi-legendoista elääkin yhä vahvana ulkomaalaisten keskuudessa.
Vuonna 2014 Suomessa kävi noin 7,6 miljoonaa ulkomaista matkailijaa. Heistä suurin osa oli venäläisiä, vaikka naapurimaalaisten matkustus ulkomaille on vähentynyt jyrkästi viime aikoina.

Matkailu Suomeen kasvaa kuitenkin koko ajan, keskimäärin noin neljän prosentin vuosivauhtia. Tulevaisuudessa kaupunkiemme kaduilla tallaa yhä useammin ihmisiä esimerkiksi Aasiasta. Myös Ruotsi, Saksa ja Iso-Britannia ovat tärkeitä tulijamaita, Suomen matkailullisen imagon kehittämiseen tähtäävä Visit Finland raportoi.

Osalle matkailijoista Suomi on yhä kaukainen kohde, josta on vain hatarat mielikuvat. Toisaalta yllättäviäkin faktoja, kuten maamme historiaa, tunnetaan matkailijoiden keskuudessa hämmästyttävän hyvin.

Suomi-legendat elävät

Freelancerina matkaoppaan töitä tekevä, nykyään lentoemäntänä työskentelevä Jenni Jauria tietää, että Suomessa kiinnostavat muun muassa luonto, sauna, design, teknologia, työelämä ja koulutus.

Matkaopas Mari Vainio muistuttaa, että kiinnostuksenkohteet vaihtelevat hieman maan mukaan. Siinä missä italialainen on hyvinkin perehtynyt suomalaiseen muotoiluun, amerikkalainen voi olla kiinnostunut Suomen Venäjä-suhteista.

Yhtä kaikki, matkaoppaista jokainen on sitä mieltä, että yksi on ykkönen: sauna.

– Se on meidän kulttuurissamme kaikkein ihmeellisin ja kiinnostavin. En ole tavannut vielä yhtään onnetonta saunavierasta. Harmi ettei saunoja ole Helsingissä esiteltäväksi, sillä niitä ei ole Kansallismuseossa eikä Seurasaaressa, Helsinki-opas Ulla-Maija Rouhiainen sanoo.

Vaikka sauna kiinnostaa, kylmät olosuhteemme herättävät myös hämmennystä.

– Minulta on kysytty, käykö jokainen suomalainen tosiaan talvella päivittäin avannossa? Ja onhan joku kysynyt sitäkin, onko Lapissa jääkarhuja ja miten kaiken sen lumen ja jään kanssa pystyy talvella elämään, Jauria muistelee.

Jääkarhuihin liittyvät kysymykset eivät ole pelkkiä legendoja, tietää myös risteilyvieraiden kanssa töitä tekevä kaupunkiopas Meri-Sofia Lakopoulos.

– Minulta on tiedusteltu, missä jääkarhuja voi tavata. Eräs indonesialainen vieras myös uteli, voisimmeko käväistä joulupukin luona. Olimme Helsingissä, joten Suomen etäisyyksiä ei aina ymmärretä, Lakopoulos kertoo.

Tasa-arvoa ihmetellään

Suomalainen tasa-arvo on yksi tunnetuimmista kansalaisominaisuuksistamme, jota paitsi ihaillaan, myös ihmetellään.

– Erään hollantilaismiehen mielestä Suomessa miesten ja naisten tasa-arvo näkyy siinä, että molemmat voivat olla yhtä humalassa. Kerran minulta puolestaan kysyttiin, eikö minua ota päähän maksaa muiden ihmisten lääkärilaskuja, Rouhiainen sanoo.

Aasialaisvieraiden mielestä tasa-arvo on vieläkin hämmästyttävämpi asia.

– Kiinalaismatkailija oli sitä mieltä, että suomalaisten ei tarvitse olla koskaan huolissaan. Kaikki osallistuvat eläkkeiden ja sairauskulujen maksuun ja ihmiset voivat käyttää omat rahansa huonekalujen ostoon ja lomamatkoihin.

– Kaakkois-Aasiasta oleva mies puolestaan kuvasi luontopolulla vaimoaan poimimassa mustikoita. Mies halusi näyttää naapureilleen, että mustikoita poimiva vaimo käyttäytyy lomalla kuin palvelijatar, Rouhiainen muistelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    4. 4

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    4. 4

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää