Sampsa

Matkat

Valikko

Matkat

Tanskalainen taksikuski sai erikoisen asiakkaan – istui hiljaa paikoillaan ja pyysi ajamaan Roomaan

Tanskalaisen taksikuskin matkasta tuli tavanomaista erikoisempi, Kvälls Posten -lehti uutisoi.
Taksinkuljettaja ajeli yöllä Odensen kaupungissa Tanskassa, kunnes paikallisen hotellin edestä löytyi kyytiä vailla oleva asiakas.

Asiakkaan lausahdus sai kuljettajan kuitenkin hämmästymään, Kvälls Posten kirjoittaa.

– Roomaan, asiakas pyysi.

Kuljettaja ei ensin uskonut miehen pyyntöä, vaan kysyi, minne hän oikeasti halusi kyydin. Vastaus oli kuitenkin tälläkin kertaa selvä, sillä asiakas pyysi toistamiseen kyytiä Roomaan.

– Ymmärsin että hän todella tarkoitti sitä, taksinkuljettaja kertoo.

Hiljainen mies

Pelkkä muovipussi kädessään matkustava asiakas herätti taksikuskin mielenkiinnon ja kuski päättikin tarkistaa, onko miehellä rahaa erikoiseen taksimatkaan.

Rahaa löytyi ja kaksikko pääsi matkaan, kun taksikeskuksesta ilmoitettiin, ettei matkaa varten tarvittu kuskille passia.

– Asiakas ei kysynyt mitä matka maksaa, joten laitoin mittarin juoksemaan, kuljettaja muistelee.

Matkaan meni yhteensä 22 tuntia ja kuljettaja laskutti asiakkaalta 29 216 tanskan kruunua, eli noin 4 000 euroa.

– Tuntui kuin olisin voittanut lotossa, kuski iloitsee.

Asiakkaan tarina jäi kuitenkin taksikuskille mysteeriksi.

– Kun saavuimme Italiaan, hän halusi huoltoasemalle Rooman ulkopuolella. Hän oli hiljainen mies, joka vain istui ja katsoi ulos ikkunasta. Hän näytti järkevältä, paitsi että hän yhtäkkiä päätti mennä Roomaan keskellä yötä, taksikuski kertoo.

Kuljettaja kertoi erikoisesta autokyydistä ensimmäisenä tanskalaislehti Euromanissa.

Uutista korjattu 20.10. kello 20.21: Valuuttamuunnos oli laskettu väärin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    10. 10

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. Näytä lisää