Airi, Aira

Matkat

Valikko

Matkat

Lentoemäntä paljastaa: näin henkilökuntaa koulutetaan yllättäviin tilanteisiin – ”Hälytyskellot alkoivat kunnolla soida, kun...”

lentoemäntä kertoo
Lentokoneen matkustamohenkilökuntaa koulutetaan esimerkiksi terrorismiuhan ja sairauskohtauksen varalta.
Oli kyse koneen hätälaskeutumisesta mereen ja joutumisesta haiden piiritykseen tai terroriuhkaan, lentokoneen matkustamohenkilökunta joutuu työssään varautumaan erilaisiin tilanteisiin. Virgin Atlantic -lentoyhtiön entinen lentoemäntä kertoo Daily Mailille, kuinka henkilökuntaa koulutetaan yllättäviä tilanteita varten.

Mandy Smith työskenteli Virgin Airlinesin palveluksessa 12 vuotta. Hän muistelee kirjoittamassaan Cabin fever: The sizzling secrets of Virgin air hostess -kirjassaan joutuneensa lukuisiin erikoisiin ja kiusallisiin tilanteisiin työssään.

Lentokoneessa kaikki on mahdollista. Henkilökuntaa koulutetaan esimerkiksi laskeutumaan mitä epätodennäköisimpiin paikkoihin kuten aavikolle tai autiomaalle, keskelle merta tai viidakkoon.

– Koulutuksessa ohjeistetaan selviytymään lentokoneen evakuoimistilanteessa, henkilökunnan tajunnanmenetyksessä, tulipalossa ja sairauskohtauksessa, Smith kertoo Daily Mailille.

Terrorismiuhka, rasistiset matkustajat, ohjaajan tajunnan menetys sekä lapsen syntymä ovat vain muutama asia, joihin lentokoneen matkustamohenkilökunnan on varauduttava. Smith on työssään joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi ja hänen päälleen on heitetty ruokaa. Kerran hän joutui pitämään lentokoneen pilotista huolta tämän saatua sydänkohtauksen kesken lennon.

Ammattitaitoon kuuluu, että kaikissa tilanteissa henkilökunnan on pysyttävä rauhallisina.

Joskus henkilökunta joutuu tekemisiin humalaisten ja aggressiivisten matkustajien kanssa. Näissä tapauksissa itsepuolustustaidot ovat hyödyksi.

Jos koneessa on terroristeja?

Ennen vuoden 2001 World Trade Centerin terrorihyökkäystä, matkustamohenkilökunta koulutettiin mukautumaan matkustajien tahtoon kaikissa tilanteissa. Tapauksen jälkeen ohjeet kirjoitettiin uusiksi ja henkilökuntaa neuvottiin ottamaan uhkaavassa tilanteessa matkustaja kiinni ja tekemään tarvittavat asiat, jotta kukaan ylimääräinen ei pääse ohjaamoon.

Vuonna 2002 Smith joutui jännittävään tilanteeseen, kun kaksi miestä, joiden myöhemmin kuultiin olevan FBI:n etsityimmät listalla, olivat tulossa hnen lennolleen.

Heathrow’n lentokentältä Lontoosta San Franciscoon matkanneessa koneessa matkusti kaksi epäilyttävästi käyttäytynyttä henkilöä. Muutama asia kiinnitti henkilökunnan huomion. Molemmat istuivat eri puolilla lentokonetta, he näyttivät hermostuneilta, ärtyneiltä ja vilkuilivat muita matkustajia. Henkilökunta otti välittömästi yhteyttä turvatarkastukseen.

– Hälytyskellot alkoivat kunnolla soida, kun saimme selville, että he varasivat lennot samalla luottokortilla, mutta olivat päättäneet istua erikseen, Smith kertoo.

Poliisit hälytettiin paikalle, ja miehet vietiin pois käsiraudoissa.

Jos joutuu tekemisiin haiden kanssa?

Koulutukseen kuuluu itsepuolustuksen lisäksi henkilökunnan ja matkustajien puolustaminen luonnon voimia vastaan. Tähän kuuluu esimerkiksi kohtaaminen haiden kanssa.

– Meitä koulutetaan toimimaan haiden kanssa, koska se on mahdollista ja on parempi olla kaikkeen varautunut.

– Henkilökunnalle on kerrottu, että on iskettävä hain heikoimpiin kohtiin kuten nenään ja silmiin, Smith kertoo.

Jos pilotti menettää tajuntansa?

Kerran Smith joutui ikävään tilanteeseen, kun pilotti sai kesken lennon sydänkohtauksen. Pilotti oli saanut lievän sydänkohtauksen eikä voinut jatkaa tehtävässään.

– Kohtelimme koneen pilottia kuin ketä tahansa lennolla ollutta matkustajaa, ja annoimme hänelle parasta mahdollista hoitoa, Smith kertoo.

Lennolla on kaksi pilottia, mutta turvallisuussyistä laskeutumisessa tarvitaan kahta ohjaajaa. Matkustajien joukossa ollut, nuorempi lentohenkilökunnan jäsen, auttoi konetta laskeutumaan pilotin menetettyä tajuntansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

    5. 5

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    6. 6

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    7. 7

      Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

    5. 5

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    6. Näytä lisää