Airi, Aira

Matkat

Valikko

Matkat

Kolme kajuuttaa, pituutta 40 metriä – tässä on kaikkien aikojen kallein Suomessa tehty Swan-purjevene

swan
Hinnaltaan arvokkain Swan-vene on laskettu maailman vesille vuonna 2006.
Vuonna 1966 Pekka Koskenkylän perustama Oy Nautor Swan on tullut tunnetuksi luksusveneiden valmistajana. Viime aikoina pietarsaarelaisen yrityksen purjeveneet ovat olleet uutisissa eri syistä. Vastikään uutisoitiin haamuveneenä seilaavasta Swan 44:sta, joka hylättiin Atlantille Azoreilla riehuneen myrskyn jälkeen.

Aurinkomatkojen entinen toimitusjohtaja Tuomo Meretniemi on kertonut lähtevänsä ensi keväänä kuudeksi vuodeksi maailman merille 57-jalkaisella Swan-veneellä.

Vuonna 1986-1987 liikemies Hjallis Harkimo purjehti puolestaan yksin kilpaa maailman ympäri Belmont of Finland -nimisellä Swan 51 -tyypin veneellä.

Swan 131 on ainutlaatuinen

Swan-veneitä on rakennettu vuosien aikana yli 2000 kappaletta ja niistä 95 prosenttia on edelleen purjehduskunnossa. Kaikkien aikojen arvokkain Nautor´s Swan on 40 metriä pitkä Swan 131.

131-jalkainen purjevene laskettiin vesille vuonna 2006. Veneen tiedoista selviää, että luksusveneessä on kolme kajuuttaa ja sen maksiminopeutena pidetään 14 solmua.

– Kyseessä on ainutlaatuinen yksilö, myyntijohtaja Marcus Jungell Oy Nautor Ab:sta kertoo.

Huvikäyttöön maailman vesille lähteneen veneen arvo ja omistaja pidetään salassa.

– Emme kommentoi hintoja. Meidän alallamme on äärimmäisen tärkeää, ettemme kommentoi asiaa. Ostajat saavat olla omassa rauhassaan, Jungell kertoo.

Suomalaista käsityötä

Jotakin veneen hinnasta kertoo kuitenkin se, että halvinkin Swan-purjevene maksaa uutena yli miljoona euroa. Helsingin Sanomien mukaan kalleimmillaan Swanit maksavat lähes 20 miljoonaa euroa.

Myös käytetyistä Swan-veneistä saa pulittaa suuria summia. Yachtworld.com -sivustolla vuoden 1999 Swan 112 -mallista pyydetään lähemmäs viisi miljoonaa euroa.

Suomessa keskitytään pienempien käytettyjen Swan-veneiden kauppaan.

–  36-tyypin Swanin hintahaitari voi liikkua 50 000 eurosta 100 000 euroon. Swan-veneet ovat edelleen arvossaan ja hyvin pidettyjä, mutta kunnostustarve vanhassa klassikossa voi sama kuin ostohinta, Lassi Hellman Helmarin International Yacht Brokeragesta kommentoi.

Luksusveneeksi Swanin nostaa huolellinen kädenjälki.

– Swan-vene purjehtii aina todella hyvin. Se on suhteellisen nopea. Kevytrakenteisessa veneessä myös varsin syvää laatuajattelua. Kaikessa on nähtävissa korkealaatuinen suomalainen käsityö, Jungell sanoo.

Ota kantaa

Oletko purjehtinut?

Kyllä 52% En 48%
Ääniä yhteensä 10050

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. 6

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    7. 7

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      Linnea Alho luki 14-vuotiaana lehdestä, että isoisä oli ampunut poliisin – kirjoitti tapauksesta romaanin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

    5. 5

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    6. Näytä lisää