Senja

Matkat

Valikko

Matkat

Täällä lomaillaan eniten, täällä vähiten – katso Suomen sijoitus listalta

Loma
Suomessa lomaillaan keskimäärin 30 päivää vuodessa. Vastaava luku on Thaimaassa 10, Expedian selvitys paljastaa.
Maailmanlaajuisesti kertyvien lomapäivien mediaani on hieman alle 25 päivää, joista käytetään noin 20. Näin ollen lähes 20 prosenttia lomista jää käyttämättä.

– Vastauksista näemme jälleen, että eurooppalaisten asenteet lomaa kohtaan ovat hyvin erilaiset kuin Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa, kertoo Expedia-brändin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Susanne Svensson.

– Joillekin työntekijöille loma on oikeus ja toisille syyllisyydentuntoa aiheuttava ylimääräinen nautinto. Osa pelkää, ettei heidän pomonsa hyväksy lomailua, Svensson sanoo.

Lomapäivät ovat himoittuja, mutta niitä jää myös käyttämättä. Jopa 42 prosenttia kaikista vastaajista ilmoitti töissä olevan niin kiire, etteivät he aina pysty pitämään kaikkia lomiaan. Korkeimpia luvut olivat Thaimaassa (73 %), Intiassa (68 %) ja Arabiemiraateissa (67 %). Eurooppalaisista joka kolmannella työ tuli loman tielle.

Euroopan ulkopuolella palkallinen loma saattaa olla harvinaista luksusta. Vähiten lomailevat eteläkorealaiset, jotka käyttävät kertyvästä 15 lomapäivästään vain kuusi. Thaimaassa lomaa kertyy vain 10 päivää, joista käytetään kaikki.

Suomalaiset lomailevat hyvällä omallatunnolla

Osa käyttämättä jääneistä lomapäivistä kuitenkin säästetään: 19 prosenttia vastaajista ympäri maailman ilmoitti säästävänsä lomapäiviä seuraavalle vuodelle. Vastaava määrä kertoi loman jäävän käyttämättä työn kiireisyyden takia ja 17 prosenttia ilmoitti syyksi rahahuolet.

Vain 7 prosenttia ilmoitti jättävänsä lomaa pitämättä siksi, että pelkää työnantajan paheksuntaa. Pelko oli suurin Etelä-Koreassa (18 %) ja Intiassa (13 %), ja pienin Suomessa, jossa vain yksi prosentti kertoi olevansa huolissaan asiasta.

Kaiken kaikkiaan 22 prosenttia vastaajista kertoi tuntevansa jonkin verran syyllisyyttä loman pitämisestä, mutta valtaosa (72 %) ei tuntenut syyllisyyttä lainkaan. Suomalaisista jopa 88 prosenttia lomailee vailla syyllisyyttä.

Lomaa kaivataan lisää kaikkialla

Vaikka kertyvien lomapäivien määrissä on suuria eroja eri puolilla maailmaa, tuntuu työntekijöistä kaikkialla siltä, että he tarvitsisivat lisää lomaa.

Koko maailman tasolla 53 prosenttia vastaajista toivoisi voivansa lomailla enemmän, Euroopassakin 48 prosenttia.

Katso taulukosta, kuinka lomia käytetään eri puolilla maailmaa:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. 6

      CIA:n uuden johtajan nimitys vahvistettiin Yhdysvaltain senaatissa

    7. 7

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    8. 8

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    3. 3

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. Näytä lisää