Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Hurmaava video pörröisestä saukkoemosta ja vastasyntyneestä pennusta on sulattanut jo miljoonien sydämet

Eläimet
Villi merisaukko sai joulun alla pennun, eikä söpölle sukimiselle näy loppua.
Monterey Bay Aquarium -akvaariossa saatiin joulun alla todistaa onnellinen perhetapahtuma. Villi merisaukkonaaras synnytti pennun, jota se jäi hoitamaan kaiken ihmiskansan nähden.

Saukonpentu syntyi sunnuntaiaamuna 20. joulukuuta. Ilta-Sanomat uutisoi tapahtumasta tuoreeltaan.

Akvaario sijaitsee Kalifornian osavaltiossa Montereyn merenrantakaupungissa. Nyt akvaarion henkilökunta on julkaissut videon, jossa emon voi nähdä nuolevan ja sukivan pentua.

Video on tavoittanut suuren yleisön paitsi YouTubessa myös yhdysvaltalaisen median kautta. Muun muassa ABC News ja USA Today ovat uutisoineet saukkoemon ja pennun hurmaavasta hetkestä.

Hurmaavan videon voi katsoa yllä.

Akvaario uutisoi tapahtumasta verkkosivujensa blogissa. Viimeisin saukkopäivitys on maanantailta, ja sen mukaan saukot voivat edelleen mainiosti.

Blogin mukaan naaraspuolisen merisaukon oli huomattu useiden päivien ajan vetäytyvän akvaarion vuorovesialtaaseen suojaan talvipuhurilta.

– Viime yönä, kun akvaario oli sulkemassa, naarassaukon havaittiin jälleen puikkelehtivan altaaseen suojaan. On harvinaista, että terve merisaukko vierailee altaalla säännöllisesti. Aloimme jo ihmetellä, onko sillä kaikki kunnossa.

Noin puoli yhdeksältä seuraavana aamuna akvaarion henkilökunta palasi töihin ja sai huomata, että paikalla oli yöllä sattunut onnellinen perhetapahtuma. Allasta ahkerasti hyödyntäneen merisaukon vatsan päällä lepäili vastasyntynyt pentu. Napanuora ei vielä ollut katkennut.

– Ylpeä äiti suki pentua hurjaan tahtiin, akvaarion blogissa kirjoitetaan.

Henkilökunta ja pian myös asiakkaat saivat todistaa, kuinka tulokas kehittyi nopeaan tahtiin nahkapötköstä karvaiseksi eläinvauvaksi.

Merisaukkoa tavataan Kalifornian lisäksi muun muassa Alaskan rannikolla. Akvaario muistuttaa, että se on erittäin uhanalainen laji. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että ihminen käyttää saukkoa turkiseläimenä.

Kehitys on kuitenkin ollut myönteistä.

– Siitä ei ole kauan, kun merisaukot metsästettiin lähes sukupuuttoon. 1800-luvun alussa Kaliforniassa oli jäljellä ehkä 50 yksilöä. Nykyään, lainsäädännön ja muuttuvien asenteiden ansiosta, saukkopopulaatio on Montereyn lahdella jälleen vakaa, ja Keski-Kaliforniassa on yhteensä noin 3000 yksilöä, akvaario muistuttaa.

Akvaarion henkilökunta lupaa tiedottaa blogissa saukkoperheen tulevista käänteistä niin kauan kuin emo päättää pysytellä altaalla ihmisten havaintopiirissä.

– Emo voi milloin tahansa päättää lähteä kauemmas. Toistaiseksi se kuitenkin sukii pentuaan ja nauttii altaan mukavuudesta. Söpöyden yliannostus jatkuu.

Monterey Bay Aquarium on myös kirjoittanut Twitteriin tuoreesta tulokkaasta. Jos et näe upotettua viestiä alla, voit katsoa sen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. 6

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    10. 10

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    6. Näytä lisää