Eija

Matkat

Valikko

Matkat

Suomalaisomisteinen yritys sai jättitilauksen New Yorkin uudenvuoden juhliin – toimitti 2688 kristallia

Times Square
Suomalaisyritys Fiskars omistaa nykyään Times Squaren kristallipallon kristallit valmistavan yrityksen.
Fiskars osti viime heinäkuussa WWRD-yhtiöt ja omistaa kaupan myötä myös kristallikolmiot valmistavan Waterfordin.

Yhdysvalloissa New Yorkissa Times Squaren kristallipalloon kiinnitettiin juuri ennen uudenvuodenaattoa lähes 300 kristallikolmiota.

Landmark Signsin työntekijät asensivat 288 uutta kristallia sunnuntaiaamuna. Ilta-Sanomat uutisoi operaatiosta maanantaina.

Kristallipallo lasketaan pitkien perinteiden mukaisesti Times Squaren ylle torstain ja perjantain välisenä yönä, ja paikalle on odotettavissa miljoona ihmistä. Lisäksi yli miljardi tv-katsojaa seuraa tapahtumia.

Pallo pudotetaan keskiyöllä

Kristallipallo pudotetaan One Time Square -rakennuksen katolta keskiyöllä. Pallon pudotuksena (ball drop) tunnetussa seremoniassa palloa lasketaan noin 43 metriä 60 sekunnissa erityistä lipputankoa pitkin.

Waterford on osallistunut uuden vuoden vastaanoton juhlintaan Times Squarella vuodesta 1999 lähtien.

Times Squarelle laskeutuva kristallipallo on Fiskarsin tiedotteen mukaan tehty 2688 Waterfordin kristallikolmiosta. Kolmioita valaisee hurjat 32256 led-lamppua.

Kristallipallon halkaisija on noin 3,6 metriä ja se painaa yli 5400 kiloa

Vuosittain vaihtuvat teemat

Pallon kehys on ollut sama vuodesta 2008 lähtien, mutta osa kristalleista vaihdetaan joka vuosi vaihtuvan teeman mukaan. Tulevan vuoden teemana on ”Ihmeiden lahja”.

Uudenvuodenjuhlinnan jälkeen pallo jää Times Squarelle.

Kun sitä ryhdytään jälleen ensi vuoden lopulla valmistelemaan uuteen pudotukseen, päätyy osa vaihtuvista kristalleista hyväntekeväisyyteen ja loput säilytetään kassakaapissa House of Waterfordissa Irlannissa.

Fiskarsin ostaman Waterford-brändin tuotteisiin kuuluvat jättikristallipallon lisäksi muun muassa juomalasit, kattaus- ja ruokailuvälineet, maljakot, kulhot ja pöytäkoristeet, kynttilänjalat, kattokruunut sekä koriste- ja lahjatuotteet.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    5. 5

      Hieno suomalaispanos Otepäässä – Iivo Niskanen hiihti toiseksi!

    6. 6

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    7. 7

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    8. 8

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    9. 9

      Yleisurheilun hiihtoon vaihtanut Matintalo järjesti jättipaukun Otepäässä – kiilasi Lahden MM-joukkueeseen?

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    5. 5

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    6. 6

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    8. 8

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    9. 9

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    5. 5

      Hieno suomalaispanos Otepäässä – Iivo Niskanen hiihti toiseksi!

    6. Näytä lisää