Aslak

Matkat

Valikko

Matkat

Useita hiihtäjiä eksyksissä Lapin hiihtokeskuksissa – poliisi antoi ohjeet

Sananlasku kuuluu, että jos lappilainen eksyy, hän keittää kahvit ja lähtee kotiin. Lapin poliisilaitos on myös antanut tarkempia ohjeistuksia ulkoilijoille eksymistilanteiden varalta.
Pohjois-Suomen talvinen kauneus houkuttelee ulkoilijoita reippailemaan nyt Lappiin. Reitiltä on kuitenkin helppo eksyä, jos ei ole varovainen. Lapin poliisilaitos tiedottaa, että helmikuun viimeisenä kolmena päivänä oli viisi eksymistapausta. Varsinkin ulkopaikkakuntalaisia eteläsuomalaisia on ollut eksyksissä.

Lauantaina helmikuun 27. päivä nainen eksyi Kilpisjärvellä. Hän oli itse löytänyt takaisin reitille, muttei jaksanut enää hiihtää pois maastosta. Naisen sijainti saatiin selville puhelimen avulla. Paikallinen safari-yrittäjä haki moottorikelkallaan naisen maastosta pois.

Seuraavana päivänä 12- ja 15-vuotiaat olivat hetkellisesti hukassa Äkäslompolossa. Pojat lähtivät hiihtämään, mutta eivät saapuneet sovittuun paikkaan, eikä heidän puhelimiin saatu yhteyttä. Pojat löytyivät paikallisesta kaupasta.

Samana päivänä noin 50-vuotias nainen eksyi hiihtolenkillä Muoniossa. Hän lähti liikkeelle kello 16 ja soitti eksyneenä hätäkeskukseen puolenyön aikoihin. Nainen paikannettiin puhelimen perusteella ja poliisi haki hänet moottorikelkoilla.

Nainen oli olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Hän oli pitänyt itsensä lämpimänä hiihtämällä. Hän oli juuri muuttanut Lappiin Etelä-Suomesta.

Mukaan toimiva puhelin ja juomista

Karkauspäivänä noin 50-vuotias eteläsuomalainen mies eksyi Pallaksella. Hän lähti kävelemään Hotelli Pallakselta Vuontisjärvelle. Pelastuslaitos löysi hänet seuraamalla miehen kävelyjälkiä moottorikelkoilla. Hänet löydettiin kylmettyneenä noin kymmenen kilometriä sivussa suunnittelemaltaan reitiltä. Mies vietiin tarkkailuun Muonion terveyskeskukseen.

Niin ikään karkauspäivänä 12-vuotias eteläsuomalainen poika eksyi hiihtolenkillä Äkäslompolossa. Hän lähti hiihtämään laskettelurinteiltä mökilleen, muttei saapunut perille ennen pimeää. Poliisipartio löysi hänet lähtöpaikan lähistöltä, johon hän oli palannut. Pojan puhelimesta oli loppunut akku kylmässä ilmassa.

Poliisi neuvookin ulkoilemaan lähteviä ihmisiä pitämään mukanaan puhelinta, joka on ladattu täyteen. Sitä on hyvä säilyttää niin, että se pysyy lämpimänä. Mukaan kannattaa myös varata varavirtalähde ja juomista.

Puhelimiin voi myös ladata 112-sovelluksen, jonka kautta hätäkeskukseen soittamalla puhelin saadaan paikannettua melko tarkasti.

Poliisin mukaan pelkkään tekniikkaan ei kannata luottaa. Lapissa on paljon katvealueita, eivätkä kaikki puhelimet toimi pakkasessa. Myös reittisuunnitelmasta ja aikataulusta on hyvä ilmoittaa jollekin.

Ota kantaa

Oletko eksyksissä?

Kyllä 22% En 78%
Ääniä yhteensä 3436

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Venezuelan kohuhiihtäjä oli toistamiseen pulassa ladulla – kaatui toistuvasti, sai suomalaisilta kannustusta

    4. 4

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. 6

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    7. 7

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    8. 8

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    9. 9

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    10. 10

      IS seuraa sprintin puolivälieriä – Matias Strandvall kaatui lopun ratkaisuhetkillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Venezuelan kohuhiihtäjä oli toistamiseen pulassa ladulla – kaatui toistuvasti, sai suomalaisilta kannustusta

    4. 4

      Yksi kuoli rajussa kolarissa Heinävedellä – ohitusyritys aura-auton takaa päättyi traagisesti

    5. 5

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    6. Näytä lisää