Tatu, Daniel, Taneli

Matkat

Valikko

Matkat

Silja Europalla vessaongelmia – hytissä odottivat edellisen matkustajan jätökset

Useat lukijat kertovat wc-ongelmista lauantai-iltana Helsingistä Tallinnaan lähteneellä Silja Europa –risteilijällä.
Ilta-Sanomat sai viikonloppuna yhteydenottoja useilta lukijoilta, jotka kertoivat suuren osan hyttien ja yleisten tilojen vessoista olleen rikki. Lukijoiden mukaan wc-ongelmista tiedotettiin matkustajille risteilyn alkuvaiheessa. Laiva lähti puoli seitsemältä illalla.

Lukijoiden mukaan ongelma vaikutti laajalta ja laivan infotiskin eteen muodostui pitkä jono, kun ihmiset vaativat hyttiensä vaihtamista.

Yksi lukijoista lähettää kuvan, joka hänen mukaansa on otettu yhdessä laivan julkisista vessoista. Lukijan mukaan ihmiseritteisiin sekoittunut vesi oli tulvinut vessanpöntöstä yli, ja wc:n lattialla oli koko lauantai-illan ajan vain muutaman neliön verran kuivia kohtia.

Vaasassa asuva ja kaveriporukalla risteilylle lähtenyt IS:n lukija puolestaan sanoo Ilta-Sanomille, että hänen hyttinsä wc oli tukossa koko menomatkan ajan.

– Heti lähtiessä hytissä oli edellisten risteilijöiden jätökset, hän kertoo.

Hän arvelee, että aikoo valittaa laivayhtiölle tapahtuneesta. Aivan piloille risteily ei kuitenkaan mennyt, sillä miehen mukaan kaverukset löysivät laivan yleisistä tiloista joitakin toimivia vessoja.

– Varmaan perheillä oli enemmän haittaa, hän arvelee.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut sunnuntaina Tallink Siljan viestintää. Yhtiön viestintäjohtaja Marika Nöjd myöntää Iltalehdelle, että vessojen alipaineessa oli vikaa.

Nöjdin mukaan suurin osa vessoista saatiin korjattua iltakymmeneen mennessä, jolloin laiva saapui Tallinnaan. Hän kertoo Iltalehdelle, että ne matkustajat, joiden hyteissä vessa ei vielä tuolloinkaan toiminut, siirrettiin uusiin hytteihin.

Silja Europa palasi vasta maaliskuussa Helsingin ja Tallinnan väliselle reitille. Australiassa vuokralla olleen aluksen tiloja on vastikään uudistettu ja remontoitu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. 6

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  9. 9

    Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

  10. 10

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  4. 4

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  5. 5

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  6. Näytä lisää