Anna, Anne, Anu

Matkat

Valikko

Matkat

Vuoden hiihtokeskukset palkittiin – tämä pohjoisen laskettelukeskus on ykkönen

Suomen Hiihtokeskusyhdistys on valinnut Levin vuoden 2016 hiihtokeskukseksi.
Vuoden lähikeskukseksi valittiin Talma ja Vuoden hiihtokouluksi Rukan hiihtokoulu. Valinnan teki Visit Finlandin johtama raati. Visit Finland on matkailualan toimija, joka edistää ulkomailta Suomeen suuntautuvaa matkailua.

Raadin mukaan Levi palkittiin, koska keskus on tehnyt jo vuosia määrätietoista, innovatiivista, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä kehitystyötä.

– Hiihtokeskus on tehnyt merkittäviä investointeja rinnetoiminnan kehittämiseen ja kauden pidentämiseen. Kehitystyössä on huomioitu etenkin lapsiperheet, raati mainitsee.

Talmalle kiitosta pitkästä kaudesta

Talma sai raadilta kiitosta pitkästä kaudesta, joka jatkuu, vaikka sää olisi oikukas. Kohteessa kausi alkaa aina ensimmäisten joukossa ja jatkuu pitkälle kevääseen.

– Talman rinteissä viihtyvät niin aloittelijat kuin maailmanmestaritkin. Kauden 2105–16 investointi aloittelijoiden ja lasten suorituspaikkoihin on esimerkillinen, raati sanoo.

Rukan hiihtokoululle kiitosta pioneerityöstä

Rukan hiihtokoulu puolestaan saa kiitosta, koska koulu on ollut raadin mukaan hiihdonopetuksen edelläkävijöitä jo vuosikymmeniä.

Hiihtokoulun järjestelmät ja raportointi ovat kunnossa, ja koulu näkyy vahvasti hiihtokeskuksessa sekä koko Rukan alueella. Rukan hiihtokoulu tekee kansainvälistä yhteistyötä ja sen sisäinen koulutus on tunnustettu.

Kehitystyölle tunnustus

– Tänä vuonna raati arvosti etenkin suunnitelmallista ja määrätietoista kehitystyötä. Kaikki palkitut – Levi, Talma ja Rukan hiihtokoulu – ovat tehneet pitkäjänteistä ja innovatiivista työtä. Tämä on ollut arvokasta koko toimialalle, sanoo Finpro Oy – Visit Finlandin matkailujohtaja Paavo Virkkunen. Hän toimi valintaraadin puheenjohtajana.

Vuoden hiihtokeskuksen, Vuoden lähikeskuksen ja Vuoden hiihtokoulun valitsi raati, jonka työkaluina olivat Facebookissa tehty kuluttajakysely sekä hiihtokeskusten johdon äänestystulokset.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  6. 6

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  7. 7

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  8. 8

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  9. 9

    Yhdessä jatkanut Ensitreffit alttarilla -pari avoimena MTV:lle suhteensa hankaluuksista: ”Näemme toisiamme paljon vähemmän kuin aikaisemmin”

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  6. Näytä lisää