Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Armeijan suljettu saari Helsingin edustalla avautuu yleisölle – katso video

Helsinki
Helsingissä Santahaminan ja Suomenlinnan välissä sijaitsevaa Vallisaarta kunnostetaan parhaillaan vierailijoita varten, kun Puolustusvoimat luopuu sen käytöstä.
Vesibussikuljetukset Kauppatorilta Vallisaareen alkavat 14. toukokuuta, jolloin saaressa pääsee kahvilaan, opastetulle kierrokselle ja vessaan, luontoon.fi -sivusto kertoo. Saaressa voi ihastella vanhoja linnoituksia ja nähdä uhanalaisia lajeja.

Laivamatka saarelle kestää 20 minuuttia ja vesibussi kohteeseen kulkee säännöllisesti toukokuusta syyskuuhun. Puolustusvoimien käytössä ollut saari oli pitkään yleisöltä suljettu. Liikkuminen siellä on ollut tähän mennessä rajoitettua.

Kävelyä merkittyjä reittejä pitkin

Saaren historia on Suomen sotahistoriaa. Linnoitukset on rakennettu pääosin Venäjän vallan aikana. Suomen itsenäistyttyä alueesta tuli armeijan asevarikko, Helsingin kaupungin sivuilla kerrotaan. 1980-luvulle asti Vallisaaressa asui satoja ihmisiä.

Saari on myös luontokohde, jossa on uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja. Saarella voi bongata esimerkiksi lepakoita ja mäyriä. Vallisaari halutaankin pitää myös jatkossa luontokohteena, vaikka linnoitukset halutaan tuoda paremmin esille. Saaren maisemiin voi tutustua merkittyjä reittejä pitkin. Koko saarta ei avata kerralla yleisölle.

Suomenlinnan kupeessa sijaitsevista sotilassaarista Vallisaaresta ja Kuninkaansaaresta odotetaan merkittävää täydentäjää Helsingin matkailutarjonnalle. Kummatkin saaret avataan yleisölle keväällä. Saarille odotetaan noin 300 000 kävijää vuodessa.

Katso ylhäältä HSTV:n videolta, miltä Vallisaaressa näyttää!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    4. 4

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Janne Ahonen sai kunniatehtävän MM-Lahden avajaisissa

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    9. 9

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    10. 10

      Olympiavoittaja Helena Takalo ei tule MM-Lahteen – Hiihtoliitto nuukaili kutsuissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    6. 6

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    7. 7

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    4. 4

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. Näytä lisää