Enni, Enna, Eini

Matkat

Valikko

Matkat

Kesän kylmäpäisin tempaus: Nooan arkilla yli Atlantin – katso kuvat valtavalta puulaivalta

Merimatka
Hollantilainen puuseppä aikoo luotsata rakentamansa laivan Alankomaista Brasiliaan tänä kesänä.
Johan Huibersin rakentama Nooan arkki seisoo tällä hetkellä satamassa Alankomaiden Dordrechtissa. Laiva on turistinähtävyys, jossa vierailee päivittäin lähes 3 000 ihmistä.

Nyt Huibers kerää säätiön avulla rahaa yli miljoona euroa maksavaa laivamatkaa varten. Ajatuksena olisi ylittää Atlantti ja saapua Brasiliaan paralympialaisten aikaan. Matka on pitkä: yli 8 000 kilometriä aavaa merta, jonka sääoloja on vaikea arvioida etukäteen.

Laiva on 125 metriä pitkä ja leveydeltään 29 metriä. Korkeutta viisikantisella Nooan arkilla on 23 metriä.

– Vuonna 1992 näin unen, jossa Alankomaat jäi veden alle, 57-vuotias Huibers kertoi Fox Newsin haastattelussa.

– Vähän sen jälkeen luin kirjaa lapsilleni. Siinä oli kuvia suuresta tulvasta. Sanoin, että haluan rakentaa arkin. 13 vuotta tämän jälkeen minulla oli rahaa ja aikaa siihen.

Puuseppä ja urakoitsija Huibers on tehnyt rakennusalalla miljoonaomaisuuden.

Mikäli Atlantin ylitykseen saadaan kerättyä tarpeeksi rahaa, laivaa ei kuitenkaan lastata eläimillä. Tälläkin hetkellä arkista löytyy vain oikeaan kokoon valmistettuja eläinvaloksia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      ISTV LIVE JUURI NYT: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. 6

      Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

    7. 7

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    8. 8

      7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

    9. 9

      Markus, 25, rakensi crossipyörästä talvimenopelin – ”Moottorikelkkaan verrattuna paljon ketterämpi ”

    10. 10

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    10. 10

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      ISTV LIVE JUURI NYT: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. Näytä lisää