Toni, Anton, Antto

Matkat

Valikko

Matkat

Kalervo arvioi Helsingin kohutun Löyly-saunan: ”Joku on keksinyt pistorasian uudelleen”

Ilmiöt
Jasper Pääkkösen ja Antero Vartian perustama Löyly-saunaravintola on mielenkiintoinen ilmestys.

LÖYLY avattiin tällä viikolla Helsingin Hernesaaressa. Uusi sauna on herättänyt jo ennakkoon runsaasti huomiota.

Suomalaisia ja erityisesti helsinkiläisiä varmasti kiinnostaa, millaiset löylyt irtoavat lauteilla, joilla Suomen jääkiekkomaajoukkue kävi huuhtamassa MM-finaalin aiheuttaman pettymyksen pois.

Terassilla jäähyllä istunut Kalervo oli keskiviikkona ensimmäistä kertaa kokeilemassa Löylyn saunaa, joten häneltä on mahdollista saada tuore ja lahjomaton arvio.

– Tosi jees! Yllättävänkin jees. En uskonut, että Helsinkiin voisi tulla tällainen paikka. Saunatilat ovat esteettisesti tyylikkäät ja käytännölliset. Löylyt ovat hyvät ja pääsee vielä vilvoittelemaan tähän terassille tai halutessaan pulahtamaan mereen. Tuntuu kuin joku olisi keksinyt pistorasian uudelleen!

ENSIVAIKUTELMA Löylystä on lähinnä hämmentynyt. Kaukaa katsottuna rakennus näyttää puisilta portailta. Kyseessä on modernia arkitehtuuria edustava puurakennus, jonka terassitilat ulottuvat meren päälle.

– Sanoin arkkitehdeille suunnitteluvaiheessa, että piirtäkää terassi rohkeasti mahdollisimman pitkälle. Helsingin kaupunki hyväksyi ratkaisun. Eihän se helpoin mahdollinen ratkaisu ollut, mutta nyt voi sanoa, että se oli hyvä päätös, kuvailee toinen Löylyn perustaneista yrittäjistä, vihreiden kansanedustaja Antero Vartia.

Toinen perustajista, näyttelijä Jasper Pääkkönen, kertoo, että kokonaisidea rakennuksesta oli jo hahmottunut arkkitehtitoimisto Avanto Arkkitehtien suunnittelijoille Ville Haralle ja Anu Puustiselle siinä vaiheessa, kun hän ja Vartia tulivat mukaan projektiin.

– Kun me tulimme tähän hankkeeseen yrittäjinä mukaan, arkkitehdit olivat jo piirtäneet rakennuksen aika lailla tämännäköiseksi.

LÖYLY ei nimestään huolimatta ole vain sauna vaan myös ravintola ja baari. Pääkkönen kertoo, että tulevana viikonloppuna paikalla on myös ensimmäistä kertaa DJ vastaamassa musiikista. Kohtuullisen kovalla volyymillä soiva musiikki vaikuttaakin olevan yksi paikan tavaramerkeistä.

Paikka on arki-iltana yhdeksän aikaan kohtalaisen täynnä. Väki on keski-iältään kolmekymppistä.

Vaikka ihmiset vaikuttavat iloisilta ja hyväntuulisilta, näin isosta ihmisjoukosta luulisi löytyvän jonkun, jolla on jotain muuta kuin ylisanoja tarjottavanaan. Ja näin myös on.

– Porukka täällä ei vaikuta olevan ihan samanhenkistä kuin minä. Henki tuntuu puuttuvan kokonaan, toteaa kesken moottoripyöräajelun terassille piipahtanut Niklas Meltio.

Pidätkö mistään täällä?

– Mä tykkään miljööstä. Olen kasvanut tässä lähellä, joten nämä kauniit merimaisemat ovat osa lapsuuttani ja sillä tavalla läheisiä minulle, Meltio sanoo.

MELTION ystävä, Meksikossa syntynyt Humberto Laguna ei ole yhtä kriittinen.

– Olen täällä nyt toista kertaa. En yleensä käy tällaisissa paikoissa, mutta tästä pidän. Maisema on kaunis ja aurinkokin paistaa tänne suurimman osan päivästä. Voisin jopa suositella ulkomaalaisille ystävilleni tätä paikkaa, vaikka saunaa en kyllä kokeile, Laguna naurahtaa.

KOSKA kello on yhdeksän illalla, on vaikea löytää paikalta ainuttakaan ruokailijaa. Suurin osa on siis jo syönyt.Maria Mandelin-Seppälä on ihastunut paikan tunnelmaan, vaikka ei ole vielä kokeillut saunaa taikka ravintolan antimia.

– Tänne pitäisi ehdottomasti saada talvella avanto ja paljuja! Venelaituria toivoisin tänne myös, Mikaela Raatikainen pohtii Löylyn käyttöä kesäsesongin ulkopuolella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    4. 4

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    5. 5

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    6. 6

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    7. 7

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    8. 8

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Suora lähetys juuri nyt: Kaamos päättyy, aurinko nousee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    4. 4

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    5. 5

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    6. Näytä lisää