Toni, Anton, Antto

Matkat

Valikko

Matkat

Nämä ovat koko- ja painovaatimukset käsimatkatavaroille – vaihtelevat lentoyhtiöittäin

käsimatkatavarat
Käsimatkatavaroiden säädökset vaihtelevat lentoyhtiöittäin.
Monella lentoyhtiöllä on tarjolla budget-lippuja, joihin kuuluu vain käsimatkatavara. Pelkän käsimatkatavaran kanssa matkustaminen on yleistänyt myös käsimatkatavaralaukun pakkaamista ääriään myöten täyteen.

Finnairin palvelupäällikkö Mirja Kuovi kertoo, että liian pullukoita käsimatkatavaroita tulee säännöllisesti vastaan.

– Käsimatkatavaroiden kanssa matkustaminen on yleistynyt viime vuosina, kun mekin olemme tuoneet vaihtoehdoksi light-lipun, johon kuuluu vain käsimatkatavara ja henkilökohtainen pieni laukku, kuten käsilaukku tai ohut tietokonelaukku, Kuovi kertoo.

Myös Norwegianilla on huomattu käsimatkatavaroiden kanssa lentämisen yleistyneen.

– Ihmiset matkustavat enemmän ja enemmän pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa erityisesti lyhyemmillä Pohjoismaiden, Iso-Britannian ja Pohjois-Euroopan lennoilla, Norwegianin viestintäpäällikkö Charlotte Holmbergh Jacobsson sanoo.

Tutustu säännöksiin etukäteen

Finnairilla käsimatkatavaralaukun maksimikoko on 56 cm x 45 cm x 25 cm. Laukku ja pienempi käsilaukku saavat painaa economy-luokassa yhteensä kahdeksan kiloa ja business-luokassa kymmenen kiloa.

– Monella yhtiöllä on samansuuntainen suositus, Kuovi sanoo.

Suomesta paljon lentävän Norwegianin käsimatkatavaran koko on 55 cm x 40 cm x 23 cm. Painoa saa olla kymmenen kiloa

– Matkustamoon voi tuoda veloituksetta yhden käsimatkatavaran ja yhden henkilökohtaisen pienen tavaran, joka voi olla pieni käsilaukku tai ohut tietokonelaukku, Holmbergh Jacobsson sanoo.

Henkilökohtaisen laukun pitää olla niin pieni, että sen voi laittaa edessä olevan istuimen alle. Finnarilla koko saa olla korkeintaan 40 cm x 30 cm x 15 cm.

– Finnair on huhtikuussa alkanut merkitä henkilökohtaisia laukkuja tarroilla. Tarra kertoo, että laukku kuuluu laittaa istuimen alle, Kuovi kertoo.

Määrä painoa suurempi ongelma

Tavaroiden määrä on Finnairille suurempi päänvaiva kuin ylipainoiset käsimatkatavarat. Joskus lentomatkustajat saattavat ostaa kentältä niin paljon tavaraa, että muovikassit vievät yhtä paljon tilaa kuin käsimatkatavara.

– Asiakkaan kannattaa käsimatkatavaraa pakatessaan muistaa, että lentoyhtiö voi siirtää laukun myös ruumaan, Kuovi sanoo.

Näin voi käydä, jos käsimatkatavara on selkeästi liian suuri tai jos matkustamossa ei ole enää tilaa. Joskus matkustamon hyllyt täyttyvät niin, että tavallisenkin kokoinen käsimatkatavara joudutaan siirtämään ruumaan.

– Mitään tärkeää, kuten lääkkeitä, matkustusdokumentteja tai esimerkiksi läppäreiden vara-akkuja, ei pidä jättää ruumaan siirrettävään laukkuun. Pyydämme ottamaan ne erilleen ja mukaan matkustamoon, Kuovi sanoo.

Matkustajan kannattaa myös tutkia etukäteen, onko jatkolennon lentoyhtiöllä samat määräykset käsimatkatavaran koolle kuin ensimmäisen lennon lentoyhtiöllä.

Käsimatkatavaroiden kokoa seurataan

Holmberg Jacobssonin mukaan on harvinaista, että Norwegian joutuisi punnitsemaan asiakkaiden käsimatkatavaroita. Hän kuitenkin muistuttaa fiksusta pakkaamisesta.

– Käytä pieniä pulloja kauneudenhoito- ja hygieniatarvikkeille. Ota mukaan vain se, mitä todella tarvitset ja jätä tilaa myös ostoksille, Jacobsen sanoo.

Nesteet ja elektroniset laitteet kannattaa pakata käsimatkatavaroihin niin, että ne saa kaivettua helposti esiin turvatarkastuksessa.

Finnairilla on lähtöporteilla joitakin käsivaakoja, mutta pysyviä vaakoja yhtiöllä ei ole. Finnair on Kuovin mukaan alkanut seurata entistä tarkemmin käsimatkatavaroiden määrää ja kokoa.

– Ylimääräisten käsimatkatavaroiden päästäminen matkustamoon haittaa matkustusmukavuutta ja saattaa aiheuttaa lennon myöhästymisen, hän sanoo.

Lentoyhtiö tunnistaa ylipainoisen käsimatkatavaran esimerkiksi siitä, jos matkustajalla on vaikeuksia nostaa se laukkuhyllylle.

– Liian painava käsimatkatavara on matkustamossa aina myös turvariski, Kuovi sanoo.

Käsimatkatavaroiden koot:

SAS ja Air France ilmoittavat sivuillaan valvovansa käsimatkatavaroiden kokoa.

SAS: 55 x 40 x 23 cm, 8kg

KLM: 55 x 35 x 25 cm, 12 kg

British Airways: 56 x 45 x 25 cm, 23 kg

Käsilaukku 30 x 40 x 15 cm

Air France: 55 x 35 x 25 cm, 12/18 kg riippuen konetyypistä

AirBerlin: 55 x 40 x 23 cm, 8 kg

AirBaltic: 55 x 40 x 20 cm, 8 kg

Käsilaukku 30x 40x 10 cm

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    6. 6

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    9. 9

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    10. 10

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    4. 4

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    5. 5

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    6. Näytä lisää