Kyllikki

Matkat

Valikko

Matkat

Suomen matkailubisnekselle kuuluu hyvää – pohjoisessa luontobuumi, aasialaiset löytäneet maan

matkailubisnes
Suomen matkailubisnekselle kuuluu hyvää.
Matkailubisnes on Suomessa selvässä kasvuvauhdissa. Tuoreimpien majoitustilastojen perusteella ulkomaalaisten ja suomalaisten yöpymiset kotimaan matkailukeskuksissa ovat kasvaneet peräti noin 20 prosentilla viime vuodesta.

Visit Finlandin tilastotulos on yllättävä, koska venäläismatkailijoiden kävijämäärät ovat muutamana viime vuotena laskeneet merkittävästi. Tämä kertoo siitä, että vaikka globaalia talosulamaa edeltäneistä huippuvuosista ollaan edelleen huomattavasti perässä, kotimaan matkailukeskukset ovat löytäneet oikean kehityssuunnan.

– Suomi houkuttelee koko ajan uusia ja uusia asiakkaita eri maista. Esimerkiksi aasialaiset ovat löytäneet tiensä tänne, ja myös tulevaisuudessa Aasia on yksi merkittävimmistä markkinoinnin kohderyhmistä, Visit Finlandin varatoimitusjohtaja Paavo Virkkunen kertoo.

– Samaan aikaan suomalaistenkin kävijämäärät kasvavat. Eikä koko totuus edes näy tilastoista, koska monet varaavat majoituksensa yksityistahoilta, ja näitä majoituksia ei näy virallisissa rekistereissä.


Virkkusen mukaan kotimaan matkailun suosion kasvu ei selity yksinomaan sillä, että lamasta johtuen monella suomalaisella ei ole enää varaa kalliisiin ulkomaanmatkoihin.

– Kotimaan matkailukeskukset ovat viime vuosina onnistuneet kehittämään palveluita, jotka tyydyttävät ja houkuttelevat suomalaisasiakkaita. Avainsanoja ovat esimerkiksi luonto ja ympärivuotisuus. Siitä se syntyy.

Pohjoisessa luontobuumi

Erityisesti Pohjois-Suomen perinteiset hiihtokeskukset ovat olleet laman aikana kovassa puristuksessa. Viime talvena valoa alkoi näkyä tunnelin päässä, ja lisäksi nyt monet keskukset ovat pyrkineet kehittymään ennen kaikkea ympärivuotisiksi palveluntarjoajiksi. Suomen kesäinen luonto houkuttelee nyt sekä suomalaisia että ulkomaalaisia matkailijoita.

Kärkiesimerkki on Kuusamon Ruka, jossa ympärivuotisuus on jo pitkään ollut kunniassaan. Pitkän linjan matkailuyrittäjä Jokke Kämäräinen on nähnyt läheltä Lapin matkailun viime vuosikymmenten nousut ja taantumat.

– Pohjoisessa velloo parhaillaan oikea kunnon luontobuumi. Oikeasti, nyt luonto on niin kesällä kuin talvella se ykköshoukutin. Ihmiset eri puolilla maailmaa ovat oppineet arvostamaan luontoarvoja aiempaa enemmän, sanoo oheispalveluyritys Rukapalvelu Oy:tä pyörittävä Kämäräinen.


Kuusamon kaivoshanke on viime vuosina kuumentanut tunteita Koillis-Suomen alueelle. Paikalliset matkailuyrittäjät ovat pelänneet kaivoksen tuhoavan luontoidylliä ja siten matkailubisnestä. Lisää vettä myllyyn he ovat saaneet tutkimuksista, jotka ovat ennustaneet kaivoksella olevan negatiivisia vaikutuksia alueen matkailuun.

– Pelko luonnon puolesta oli jossain vaiheessa erittäin suuri. Mutta nyt se on hävinnyt lähes kokonaan. Jälkikäteen voi sanoa, että kiivaasta kaivoskeskustelusta oli lopulta valtavasti hyötyä. Se nimittäin synnytti kaivattua keskustelua luonnon merkityksestä. Ilman sitä buumia tuskin olisi nyt, Kämäräinen näkee.

– Kaivosuhasta kummunnut keskustelu vaikutti myös siten, että yhtäkkiä ihmiset lähtivät joukolla patikoimaan luontoon ja pyrkivät sosiaalisen median kautta vaikuttamaan muihinkin. Ihmiset ottivat kuvia ja kirjoittivat tekstejä, koska he halusivat näyttää luonnon olevan tärkeä juttu.

Uusia elämyksiä luonnosta

Rukalla palveluita on pyritty kehittämään laman keskelläkin. Helppoa ei ole ollut. Esimerkiksi yhdessä Rukapalvelun omistamista ravintoloista ei käynyt yhtenä toukokuisena päivänä 2009 ainuttakaan asiakasta.

– Kukaan ei käynyt ostamassa edes yhtä kahvia tai tupakka-askia. Silti olimme aamuneljään asti auki, ja nyt siitä voi olla ylpeä, Kämäräinen sanoo.

– Kävijämäärät ovat kasvaneet koko ajan. Sen on huomannut jo silmämääräisestikin. Ihmiset saavat luonnosta uusia elämyksiä. Tulvivat kosket ja lumesta vapautuvat polut kiinnostavat. Kansallispuistojen ja patikkaretkien mahdollisuus näkyy – nyt on taas pöhinää syntymässä.

Etelässäkin kasvua

Etelässäkin näkyy kasvua. Yksi Etelä-Suomessa ympärivuotiseen matkailun satsaavista keskuksista on Himos, jossa käy vuosittain talvisaikaan 150 000–200 000 asiakasta.

– Kesämyyntimme kasvaa koko ajan. Itse asiassa kesän ja talven mökkimyynneissä ei ole enää euromääräistä eroa, ja ylipäätään kesän asiakasmäärä on jo lähellä talven vastaavaa, HimosLomat Oy:n toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju kertoo.

– Iloinen asia oli myös se, että talven liikevaihtomme nousi viime kaudella haastavasta lumitilanteesta huolimatta.


Vuonna 2013 Himoksella oli noin 110 000 kesäasiakasta ja vuonna 2015 jo 142 000.

– Ympärivuotisuus on jo pitkään korostunut toimintamme kehitysstrategiassa ja sillä tiellä pysytään, Mäntyharju alleviivaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. 6

      Kerrostalorapun postit katosivat mystisesti ja löytyivät junasta – asukas jakoi postin naapureilleen

    7. 7

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    8. 8

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Imatran kolmoissurman tutkinnanjohtaja: ”Tiedämme, mistä epäilty on tekopaikalle tullut”

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää