Visa

Matkat

Valikko

Matkat

Rajatiedon tutkija kertoo erikoisen tarinan Hvitträskistä – miehet harrastivat parinvaihtoa, nyt talossa kummittelee

kummitustarinat
Suomen historian asiantuntija ja rajatiedon tutkija Mauri Karvonen kertoo Radio Rockin haastattelussa Hvitträskiin liittyvästä kummitustarinasta.
Kirkkonummella sijaitseva Hvitträsk rakennettiin aikoinaan kolmen arkkitehdin, Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin kodiksi. Kolmikko suunnitteli ja asutti rakennusta yhdessä.

Kirkkonummella oli vauhdikasta myös yksityiselämän puolella, kun Herman Geselliuksen sisar Loja Gessellius ja silloin vielä naimisissa ollut Eliel Saarinen löysivät toisensa. Sittemmin yhteen päättyi Eliel Saarisesta eronnut Mathilda Gyldén ja Herman Gesellius.

– Siellä vähän herrasmiehet harrastivat parinvaihtoa keskenään, Mauri Karvonen paljastaa Radio Rockin haastattelussa.

Kuvioon liittyy myös Hvitträskistä kerrottu kummitustarina.

– Eliel Saarisen entinen vaimo kulkee siellä, tutkija sanoo.

Karvonen pohtii, että kummitustarina voi liittyä Mathilda Saarisen kohtaloon, hän kun ei onnistunut saamaan Eliel Saarisen kanssa lapsia.

– Hänet on nähty lastenhuoneessa kuljeskelevan ja nykyisen ravintolan tiloissa, Karvonen kertoo.

Korkokenkien kopinaa ravintolassa

Nykyisessä Hvitträskin ravintolassa ei kertomuksen mukaan juuri kukaan halua olla yksin iltaisin.

– Ovet avautuvat ja askeleita kuuluu. Korkokenkien kopinaa ja muuta, Karvonen sanoo.

Ohjelmassa haastateltu Mauri Karvonen kertoo uskovansa yliluonnollisen olemassaoloon. Kummituksiin uskomisen hän jättää jokaisen itsensä arvioitavaksi.

– Jokainen saa päättää itse, onko kummituksia olemassa, hän sanoo.

Karvonen on kirjoittanut Suomen tunnetuimmista aavepaikoista kirjan Aavetaloja ja ihmiskohtaloita.

Ota kantaa

Uskotko kummituksiin?

Kyllä 44% En 56%
Ääniä yhteensä 8201

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    8. 8

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää