Enni, Enna, Eini

Matkat

Valikko

Matkat

Jarrumies Ilpo, 49, on työskennellyt Linnanmäellä 28 vuotta – ”Se vaan on niin kivaa”

Autonkuljettajana työskentelevälle Ilpo Maaroselle jarrumiehenä työskenteleminen on paitsi työ myös rakas harrastus.
Linnanmäen Vuoristorata täyttää huomenna keskiviikkona 65 vuotta. Ilpo Maaronen, 49, on työskennellyt vuoristoradan jarrumiehenä jo vuodesta 1988 lähtien ja on tällä hetkellä pisimpään jarrumiehenä työskennellyt.

– Aikoinaan menin vuonna 1985 Linnanmäelle, kun siskoni ja hänen miehensä olivat siellä töissä ja se oli minullekin kesätyöpaikka. Kolme vuotta olin pääasiassa autoradalla autopoikana mutta myös koneenkäyttäjänä ja muutamassa laitteessa. Sen ajan vanhemmat jarrumiehet tulivat sitten kosiskelemaan, että tule radalle hommiin ja vuonna -88 siellä oltiin, Maaronen kertoo Ilta-Sanomille.

Maarosen päätyö on autonkuljettaja. Jarrumiehen työ on viimeisen viidentoista vuoden ajan ollut melkeinpä enemmän mukava harrastus, sillä päätyön ja jarrumiehen työn yhteensovittaminen ei aina onnistu helposti.

Vaikka kahden työn yhdistäminen on välillä vaikeaa ja iltavuoron tekeminen päivätyön jälkeen voi tuntua raskaalta, on Linnanmäelle kuitenkin aina mukava mennä.

– Kun sinne radalle menee ja rupeaa tekemään sitä hommaa, niin se vaan on niin kivaa. Ja kun päivä on ohi, toteaa vain, että siinä se päivä taas meni ja nyt on kiva mieli.

Jarrumies kestää hurjaa kyytiä

Vuosien varrelle on mahtunut monta hauskaa hetkeä. Maarosen mukaan aina on yhtä hauska katsoa, kun äiti lähtee pikkulapsen huoltajaksi vuoristorataan.

– Sitten äiti ymmärtää vaijerin puolivälissä, kuinka korkealle vaunu menee. Laskussa huomaa, että mahanpohjasta ihan ottaa, ja äiti kirkuu ja on kauhuissaan. Kun juna tulee lopulta takaisin laituriin, lapsi kiskoo hihasta, että uusiksi.

Maarosen mukaan hyvä jarrumies on kohtelias ja huomioi asiakkaiden tarpeita ja toiveita. Jarrumiehen on myös kestettävä monta tuntia vuoristorataa. Uuden jarrumiehen koulutus alkaakin sillä, että koulutettava istuu muutaman tunnin kyydissä.

– Katsotaan, kestävätkö pää ja maha sitä hommaa. Sitten siinä neuvotaan samalla, että milloin jarrutetaan ja, millaista vauhtia tulee pitää, Maaronen kuvailee.

Vanhin jarrumies jäi eläkkeelle vuonna 2012

Linnanmäen vanhin jarrumies Topi Lipponen jäi 67-vuotiaana eläkkeelle vuonna 2012. Hänen järjestysnumeronsa, 1, jäädytettiin kunnioittamaan miehen 37 vuotta kestänyttä jarrumiehen uraa.

Maarosen järjestysnumero on 2. Aikooko mies olla yhtä pitkään jarrumiehenä kuin entinen kollegansa?

– Sanotaan näin, että onhan minulla tässä melkein 20 vuotta eläkeikään. Siinä mielessä, jos töihin saa vain tulla, kyllähän ehdin Topin ohitse, Maaronen sanoo.

Linnanmäelle Maaronen palaa aina mielellään.

– Minusta on aina se homman hauskuus ollut siinä, että saat mennä kyydissä mukana ja itse vähän säädellä sitä, millaisella vauhdilla kierrät rataa. Ja iloiset asiakkaathan tuovat sen ilon siihen myös.

5 faktaa Vuoristoradasta

– Vuoristorata avattiin heinäkuussa 1951. Sen rakentaminen maksoi noin 48 miljoonaa markkaa, nykyrahassa noin 1,9 miljoonaa euroa.

– Jarrunaisia on Linnanmäen historian aikana ollut vain yksi. Valpuri Taulasalo oli yli kymmenen kautta töissä vuoristoradalla.

– Jarrumiehet tekevät kesällä 5–11 tunnin työpäiviä. Yhden tunnin aikana ehtii ajaa vuoristorataa noin 20 kierrosta.

– Kun Vuoristorata aikoinaan avattiin, pidettiin sitä niin hurjana, että ensimmäiset jarrumiehet palkattiin armeijan lentäjien joukosta työn vaativuuden takia.

– Jarrumiehet rekrytoidaan Linnanmäen laitetyöntekijöiden joukosta. Työntekijöiden on osattava suomea, mutta muusta kielitaidostakin on hyötyä. Vekkulan mattotyöntekijöiksi palkataan myös 16–17-vuotiaita, mutta muuten työntekijöiltä edellytetään 18 vuoden ikää. Vuosittain valitaan noin pari uutta jarrumiestä, jotka ovat ensin muutaman viikon harjoittelujakson Vuoristoradalla.

Lähde: viestintäpäällikkö Heli Hemgård

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

  2. 2

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  7. 7

    Markus, 25, rakensi crossipyörästä talvimenopelin – ”Moottorikelkkaan verrattuna paljon ketterämpi ”

  8. 8

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  9. 9

    Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

  10. 10

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  8. 8

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

  2. 2

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. Näytä lisää