Sampsa

Matkat

Valikko

Matkat

Lentoyhtiö Deltan koneet pysyvät maassa tietokonevian vuoksi

Ympäri maailmaa toimiva Delta on maailman suurimpia lentoyhtiöitä.
Suurta yhdysvaltalaista lentoyhtiötä Delta Air Linesia koettelee laaja tietoliikennekatkos, yhtiö kertoo tiedotteessa. Yhtiön mukaan täksi aamuksi aiottuja lentoja on toistaiseksi lykätty. Jo lähteneet lennot sen sijaan operoidaan normaalisti.

Yhtiö kehottaa lennoille aikovia tarkistamaan lennon tilanteen ennen kentälle lähtöä.

Delta ei ole kertonut tietoliikennevian mahdollista syytä. Se ei myöskään ole antanut arviota siitä, miten kauan vian korjaamiseen mahdollisesti menee.

Delta on maailman suurimpia lentoyhtiöitä ja toimii ympäri maailman. Yhtiö kertoo verkkosivullaan, että se kuljettaa vuosittain 160 miljoonaa matkustajaa.

Finavian mukaan Delta ei operoi lainkaan Suomessa, joten vika ei vaikuta täällä. Deltan ongelmat saattavat mahdollisesti vaikuttaa KLM:n Hollannista lähteviin jatkoyhteyksiin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  3. 3

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  4. 4

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  5. 5

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  6. 6

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Lentokone pudonnut Pakistanissa – kyydissä yli 40 henkilöä

  9. 9

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  10. 10

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  3. 3

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  4. 4

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  5. 5

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  6. Näytä lisää