Heli, Heljä, Helinä

Matkat

Valikko

Matkat

Jopa 15 prosenttia ruoan mausta häviää 10 000 metrin korkeudessa – lentokoneiden ateriat yhä mausteisempia

tuliaiset
Lentokoneruoassa käytetään aiempaa enemmän mausteita. Ruoka kiinnostaa suomalaisia myös tuliaisina.
Käsitöiden ja vaatteiden sijaan matkailijat suosivat nykyään ruokaa tuliaisina.

Yleisimpien tuliaisten joukossa ovat juustot, oliivit ja mausteet, Tjäreborg kertoo tiedotteessa. Ennen kotiinpaluuta kannattaa kuitenkin selvittää tullisäännöt ja Eviran tuontiehdot, matkatoimisto muistuttaa.

– Suomalaiset ovat omaksuneet sekä aasialaisen että välimerellisen keittiön. Thaimaan matkoilta ostetaan usein chiliä, sitruunaruohoa sekä muita mausteita ja Välimeren maista tuodaan kotikeittiöön oliiviöljyä ja oliiveja. Maustetumpi ruoka on tänä päivänä suomalaisessa keittiössä paljon yleisempää kuin aikaisemmin, kertoo tiedotteessa Tjäreborgin tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski.

Kuohuviiniä Bulgariasta, Rodokselta oliiviöljyä

Myös lentoyhtiöt tarjoavat nykyään aiempaa enemmän mausteita.

– Lentokoneen aterioissa käytetään melkoisesti mausteita, mikä tekee ruoasta huomattavasti maukkaampaa. Tämä onkin tärkeää, koska noin 10–15 prosenttia ruoan mausta häviää 10 000 metrin korkeudessa, Pucilowski kertoo.

Ilta-Sanomien haastatteleman asiantuntijan mukaan syitä maun häviämiselle on useita. Ilmanpaine ja kuiva ilma turruttavat makuaistia ja tutkimusten mukaan myös lentokoneen moottorin melu voi häiritä makuaistiamme.

Tjäreborgin oppaiden mukaan se, mitä mistäkin maasta tuodaan tuliaisena, vaihtelee maakohtaisesti. Kyproksesta tuodaan etenkin halloumi-juustoa, Kreetalta oliiveja, Mallorcalta Manchego-juustoa ja ilmakuivattu kinkku ja Kanariansaarilta Mojo-kastiketta. Roseekuohuviini on sen sijaan tuttu Bulgarian tuliainen ja oliivit ja oliiviöljy Rodoksen muisto. Turkista tuodaan Tjäreborgin oppaiden mukaan eniten mausteita ja erilaisia pähkinöitä, Italiasta sitruunalikööriä ja Thaimaasta chiliä ja muita mausteita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    6. 6

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    7. 7

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    8. 8

      Tamburiinijumppa, kylmä lusikka, avopöntöt, laulukoe ja 17 muuta koulutraumaa

    9. 9

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    10. 10

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    6. Näytä lisää