Jutta

Matkat

Valikko

Matkat

Video: Brutaalia leikkiä – miekkavalas heittelee kilpikonnaa kuin rättiä

Turistiopas tallensi miekkavalaan brutaalin leikkihetken videolle Galápagossaarilla.
Turistioppaana työskentelevä Phil Courter kuvasi yllättävän näyn ollessaan veneretkellä Galápagossaarten alueella Ecuadorissa.

Veneen vierellä uiskennellut miekkavalas oli napannut yllättäen saaliiksi kilpikonnan. Miekkavalas ei kuitenkaan halunnut syödä ateriaansa heti, vaan päätti leikitellä sen kanssa ensin.

Valas heitteli kilpikonnaa useiden metrien korkeudelle ilmaan minuuttien ajan. Courter kuvasi tapausta kummastuneena viereisestä veneestä .

Kyydissä olleet matkustajat ihastelivat miekkavalaan leikittelyä ja kertoivat näyn olleen uskomaton.

– Se oli aivan uskomatonta, Fernando Diez kertoi englantilaismedialle.

Miekkavalaita tiedettiin olevan alueella, mutta kukaan ei uskonut retkeläisten pääsevän todistamaan vastaavaa hetkeä. Ruualla leikkiminen ei itsessään ole kummallista tai erikoista, mutta oppaan mukaan miekkavalas tuntui leikittelevän kilpikonnalla vain huvin vuoksi.

– Oppaamme kertoi, että miekkavalaat syövät normaalisti muita eläimiä. Hänestä vaikutti siltä, kuin valas olisi leikkinyt kilpikonnan kanssa, koska ei ollut oikeasti nälkäinen, Diez kertoo.

Useita minuutteja kestäneen leikkihetken päätteeksi epäonnekas kilpikonna päätyi kuitenkin miekkavalaan välipalaksi.

Miekkavalaiden normaalia ravintoa ovat merilinnut, mustekalat, kalmarit, muut kalat sekä suuretkin merinisäkkäät. Miekkavalasparvet erikoistuvat normaalisti jonkin tietyn saaliin pyydystämiseen. Valaat saalistavat joko yksin tai parvessa. Isossa ryhmässä ne pystyvät tappamaan myös reilusti itseään suurempia saaliseläimiä.

Miekkavalaita tavataan lähes kaikissa maailman merissä, mutta näköhavainnot ovat yleensä harvinaisia. Urospuolinen valas voi painaa jopa 10 tonnia ja kasvaa yli yhdeksän metrin pituiseksi. Naaraat painavat 4-6 tonnia ja ovat täysikasvuisina reilun 6 metrin pituisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää