Unelma, Anelma

Matkat

Valikko

Matkat

Finnairin kone törmäsi matkustajasiltaan – ”Miettivät siinä, että mitä tässä nyt tehdään”

Airbus A350 -matkustajakone vaurioitui törmäyksessä. Koneen vauhti oli hiljainen, eikä kukaan loukkaantunut.
Finnairin Airbus A350 -matkustajakoneelle kävi sunnuntaiaamuna Helsinki-Vantaan lentokentällä onnettomuus, jossa kone törmäsi matkustajasiltaan parkkeerausvaiheessa.

Finnairin tiedottaja Päivyt Tallqvist kertoo, että lento AY70 palasi tänä aamuna kuuden jälkeen Hongkongista Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

Kun konetta oltiin parkkeeraamassa matkustajasillan viereen, koneen toinen moottori osui toistaiseksi tuntemattomasta syystä matkustajasiltaan.

– Vauhti oli hyvin hiljainen, mutta koneeseen tuli vaurio ja matkustajat poistuivat koneen takaosasta. Kone on nyt tutkittavana ja korjattavana, Tallqvist sanoo.

Koneen ohjelmassa ollut Lontoon lento lennetään toisella koneella.

– Siinä kesti valitettavasti jonkin aikaa, tarkoitushan oli, että matkustajat poistuvat siltaa pitkin. Järjestelyissä kesti jonkin aikaa, tietääkseni noin tunti, tiedottaja kertoo.

Lennolla matkustajana ollut Sami Ritoniemi kertoo, että törmäys tuntui koneessa vain pienenä heilahduksena.

– Siinä tultiin portille ja kone näytti olevan ihan oikeassa kohdassa. Sitten se yhtäkkiä liikahtikin lisää eteenpäin ja näin, kuinka tämä putki heilui aika rajusti. Koneessa ei tuntunut kuin pieni heilahdus, hän sanoo.

Ritoniemen mukaan kesti noin puolitoista tuntia ennen kuin matkustajat pääsivät pois koneesta.

Hän kertoo, että paikalla kävi niin poliisin, palokunnan kuin rajavartiolaitoksenkin henkilökuntaa.

– Miettivät siinä, että mitä tässä nyt tehdään. Konetta peruutettiin vähän taaksepäin, mutta putken viereen sitä ei enää saatu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  4. 4

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    Testaa, miten sinkku olet!

  9. 9

    Poliisi julkaisi lohduttoman videon Kolumbian lentoturman selviytyjästä onnettomuuspaikalta

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  5. 5

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  9. 9

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  4. 4

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. Näytä lisää