Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

Finnmatkat muuttaa nimensä TUIksi – satsaa räätälöityihin matkoihin, turvallisuus isoin huolenaihe

Finnmatkat
Finnmatkat vaihtaa marraskuun ensimmäisenä päivänä nimensä TUIKsi.
Nimenvaihdos tarkoittaa entistä tiiviimpää yhteistyötä TUI Groupin kanssa. Finnmatkat on ollut osa konsernia 15 vuotta.

TUIn maajohtaja Tiina Sirénin mukaan TUI pyrkii muuttumaan perinteisestä valmismatkanjärjestäjästä moderniksi matkailuyritykseksi. Tämä merkitsee entistä räätälöidympien ja yksilöllisempien matkojen tarjoamista.

Tulevaisuudessa esimerkiksi matkan pituuden voi määritellä entistä vapaammin ja matkustaa voi myös sesongin ulkopuolella. Myös lähtökenttien määrä kasvanee.

– Luvassa on entistä joustavampaa paketointia aina lyhyistä kaupunkilomista risteilyihin, Sirén kertoo.

Hyvinvointi ja turvallisuus matkailutrendejä

Kehitystyössä otetaan huomioon myös matkailun trendit, kuten ihmisten hyvinvointitietoisuus, turvallisuus ja kestävä kehitys. Matkavarausten siirtyminen nettiin näkyy digitaalisissa ratkaisuissa.

– 80 prosenttia matkoistamme varataan nykyään netissä. Tulevaisuudessa satsaamme entistä enemmän mobiiliin. Tavoitteemme on, että vuonna 2020 mobiilivarausten määrä yltää 50 prosenttiin.

Mobiiliin panostetaan myös asiakaspalvelussa.

– Matkanvarauspiikki osuu kello 18-19 väliin, jolloin asiakaspalvelua saa myös vaikkapa chatissa tai somessa.

Terrorismi uhka

TUI on arvioinut, että matkailualan kasvua hidastavat terrori-iskut. Times Live kertoi elokuun alussa, että TUIn matkoja varattiin huhti-kesäkuun aikana vähemmän erityisesti Pohjois-Afrikkaan ja Turkkiin. TUIn mukaan syynä matkavarausten vähenemiseen ovat maailman viimeaikaiset ikävät tapahtumat, kuten terrori-iskut.

– Maailma on levoton paikka. Tänä kesänä on tapahtunut paljon, joten myös meidän pitää olla hereillä. Turvallisuus on isoin huolenaiheemme, TUI Nordicin kriisinhallinnan johtaja Mikael Edwards sanoo Ilta-Sanomille.

TUI Group

  • 76 000 työntekijää 130 maassa
  • TUI Groupiin kuuluu kuusi lentoyhtiötä, jotka operoivat yli 130 lentokonetta.
  • TUI Groupin omistuksessa on yli 300 hotellia, joissa on yli 210 000 vuodepaikkaa.
  • TUI omistaa 13 risteilyalusta, joista uusimpia rakennetaan parhaillaan Meyerin telakalla Suomen Turussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    4. 4

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

    4. 4

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. Näytä lisää