Niko, Niklas, Niilo

Matkat

Valikko

Matkat

Ärsyttävätkö uima-altaalla riehuvat lapset? ” Huomasimme, että tällaisille hotelleille on kova kysyntä”

matkat
Nostaako lasten itku, riehuminen hotellin yhteisellä uima-altaalla ja kovaäänisyys ravintolassa verenpainettasi? Matkatoimistojen lapsivapaat hotellit voivat olla sinua varten.
Matkatoimistot markkinoivat paitsi lapsivapaita hotelleja, myös aikuisille suunnattuja lomia, joissa otetaan erityisesti huomioon aikuisen lomailijan tarpeet.

Anniina Metsola Aurinkomatkojen viestinnästä kertoo, että Aurinkomatkoilla on tarjolla useampiakin kohteita, joissa on paljon tekemistä aikuisille. Loma ilman lapsia voi tarkoittaa esimerkiksi romanttista rantaillallista, kylpyläkokemuksia tai eksoottista esitystä Havannassa.

– Esimerkiksi Teneriffalla tehdään iltaretkiä Teiden tulivuorelle katsomaan auringonlaskua ja tähtitaivasta ja ihan pienimpiä lapsia ei retkelle voi ottaa mukaan, Metsola kertoo.

Aurinkomatkat tarjoaa myös majoitusta hotelleissa, joihin lapsilta ja nuorilta voi olla kokonaan pääsy kielletty.

– Talvikaudella 16/17 Aurinkomatkoilla on kaiken kaikkiaan 18 hotellia, jotka on tarkoitettu aikuisille. Pääosin hotelleissa on K16 ikäraja, muutamissa K18. Vain aikuisille hotelleja on talvikaudella seuraavissa kohteissa: Gran Canaria, Teneriffa, Intian Goa, Eilat, Dominikaaninen tasavalta, Madeira ja Kuuba, Metsola kertoo.

Myös Tjäreborg tarjoaa majoitusta hotelleissa, joissa on 16 vuoden ikäraja.

– Avasimme ensimmäisen vain aikuisille tarkoitetun hotellimme vuonna 2007 Gran Canarialle, Playa del Inglesiin. Huomasimme pian, että tällaisille hotelleille on kova kysyntä, Tjäreborgin tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski sanoo.

Nykyään Tjäreborg tarjoaa useita vain aikuisille tarkoitettuja hotelleja.

Vain aikuiseen makuun tarkoitetuissa hotelleissa on saatettu koko perheen ohjelman sijaan panostaa erityisesti ruokatarjontaan ja hyvään viinilistaan, hotellin designiin tai erityispalveluihin, Pucilowski kertoo. Tämä voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että kotimatkan lähtöselvitys tehdään jo hotellissa, matkalaukut toimitetaan suoraan lentokoneeseen eikä lentokentällä tarvitse jonottaa lähtöselvityksessä.

Las Palmas sopii aikuisille

Aikuisille suunnattujen lomien suosio on kasvanut, mutta Metsolan mukaan kyseessä ei ole ilmiö, josta tulisi jatkuvasti kyselyitä. Keväällä tehdyn kyselyn mukaan Aurinkomatkojen asiakkaista vain 12 prosenttia piti tärkeänä sitä, että hotellissa on vain aikuisia lomalaisia.

– Ennemminkin ihmiset haluavat tehdä erilaisia lomia: joskus lomaillaan lasten kanssa ja joskus kahdestaan pariskuntana, Metsola sanoo.

Jos Metsola itse lähtisi vain aikuisille suunnatulle lomalle, suuntaisi hän kaupunkilomalle Las Palmasiin.

– Se on sekä upea kaupunki- että rantakohde, jossa on paljon kulttuuria ja kaunis ranta, hyviä tapaspaikkoja, rauhallisia poukamia ravintoloineen ja shoppailua, Metsola hehkuttaa.

Myös muun muassa Apollomatkat tarjoaa aikuisille matkailijoille suunnattuja majoituskohteita. ”Useimmissa hotelleissa on ikäraja”, Apollomatkojen sivuilla kerrotaan aikuisille suunnatuista hotelleista.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut Apollomatkoja kommentoimaan asiaa.

Lomailetko mieluummin ilman lapsia vai lasten kanssa?

Tarkennettu Metsolan kommenttia Teiden retkestä 28.10. klo 10.32.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    7. 7

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    8. 8

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää