Niko, Niklas, Niilo

Matkat

Valikko

Matkat

Evie, 43, kyllästyi hektiseen elämään ja lähti maailmanympärimatkalle 6-vuotiaan tyttärensä kanssa: ”Heti kun lähdimme, tunsin itseni vapaaksi”

elämänmuutos
Siinä missä monet meistä vain haaveilevat todellisesta irtiotosta, australialainen Evie Farrell, 43, ja hänen kuusivuotias Emmie-tyttärensä eivät tyytyneet pelkkään haaveiluun. Kaksikko on ollut tien päällä helmikuusta lähtien.
Hektistä elämää Sydneyssä viettänyt Evie oli haaveillut matkustamisesta aiemminkin, mutta vasta hyvän ystävän ennenaikainen kuolema sai hänet havahtumaan siihen, että unelmia kannattaa toteuttaa heti eikä myöhemmin. Nyt Evie on ollut tien päällä yhdessä tyttärensä kanssa noin yhdeksän kuukautta. Tänä aikana kaksikko on kolunnut 13 maata, kaksikon Instagram-sivuilla kerrotaan.

Evien ja Emmien seikkailusta kertovat myös Daily Mail ja Daily Mail Australia.

Äiti ja tytär ovat olleet matkassa yhdeksän kuukautta. Voit katsoa kuvan myös täältä!

Halvempaa kuin Sydneyssä asuminen

Evie lähti matkaan noin 21 000 euron matkabudjetilla. Vaikeinta elämänmuutoksessa ei kuitenkaan ollut matkakassan kokoon haaliminen, vaan lähtöpäätöksen tekeminen. Kun irtiotto oli todella tehty, Evie ei päätöstä katunut.

– Heti kun lähdimme, tunsin itseni niin vapaaksi. Emmie ja minä olimme niin innoissamme kun kävelimme lähtöselvityksen läpi toisiamme käsistä pitäen, Evie kuvailee Daily Mail Australian haastattelussa.

Rahaa voi säästää muun muassa kulkemalla paikasta toiseen polkypyörällä, Evie muistuttaa. Kuva Vietnamista. Voit katsoa sen myös täältä!

21 000 euron matkabudjetti on riittänyt mainiosti, sillä matkaileminen on Evien mukaan halvempaa kuin Sydneyssä asuminen.

– Säästämme rahaa käyttämällä paikallisbusseja, yöjunia ja –lauttoja, kulkemalla pyörällä tai ajamalla tuk-tukilla, Evie kertoo.

Kaksikko Pariisissa. Voit katsoa kuvan myös täältä!

Kuusivuotias Emmie käy tien päällä etäkoulua, eikä tyttären isälläkään ole reissusta pahaa sanottavaa. Eviellä ja Emmiellä ei ole siis mikään kiire takaisin Australiaan. Matka jatkuu niin kauan kuin rahat riittävät ja Emmie pitää matkailusta, Evie-äiti kertoo.

– Yhdessä oleminen joka päivä ja tämän seikkailun jakaminen on upeaa, Evie kertoo.

Oletko sinä haaveillut todellisesta irtiotosta? Osallistu keskusteluun!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    6. 6

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    7. 7

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    8. 8

      Huippumalli Suvi Riggs sai lapsen – esikoinen syntyi ammeeseen

    9. 9

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    6. Näytä lisää