Ilmari, Ilmo

Matkat

Valikko

Matkat

Suomalaismies varasi matkan Kap Verdelle, tuttavat ihmettelivät – lomasta tuli uskomaton

Matkakertomukset
Kun suomalainen ”Vena” varasi matkan Kap Verdelle, tuttavat sanoivat, ettei siellä ole mitään nähtävää. Oletus osoittautui lopulta täysin vääräksi.
Kysyimme Ilta-Sanomien lukijoilta, mikä matkakohde on tehnyt heihin lähtemättömän vaikutuksen. Yksi upeinta matkakohdetta muistelleista on suomalaismies ”Vena”, joka matkusti Kap Verden Sal-saarelle vuonna 2008.

Kyseessä on Kap Verden vanhin saari, joka kuuluu Kap Verden Barlaventon saariryhmään.

– Kun varasimme matkan, ihmiset sanoivat, ettei siellä ole mitään nähtävää – on kuin olisi Kanariansaarilla 60-luvulla. Kun kone laskeutui, olo oli kuin isolla hiekkakentällä, nimimerkillä Vena kyselyyn kirjoittanut kertoo.

Matka ei muiden ennakko-oletuksista huolimatta osoittautunut pettymykseksi – päinvastoin.

– Kahden viikon aikana löytyi uskomattomia paikkoja, kokemuksia ja ruokaa, mies kertoo.

Nyt Vena antaa matkavinkkinsä niille, joita matka Kap Verden Sal-saarelle kiinnostaa. Vena muistuttaa, että kohde sopii erityisesti aurinko- ja makumatkoja hakeville.

– Matkalle kannattaa singahtaa talvella, mies kertoo.

1. Kalaravintolat

– Salin rannalta löytyy hyviä, Vena kirjoittaa.

2. Saarikierros

Saaren pituus pohjoisesta etelään on 30 kilometriä ja idästä länteen 12 kilometriä.

3. Suolakaivos

– Huippuhetki oli kelluminen vanhan suolakaivoksen altaassa, jossa veden suolapitoisuus on sama kuin Kuolleessameressä. Hieno hiekkaranta, jota löytyi autiona kilometrikaupalla.

Onko sinulla mielessäsi ikimuistoinen matkakohde? Kerro ja jaa matkakohdevinkkisi Ilta-Sanomille!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    2. 2

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    3. 3

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    7. 7

      Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

    8. 8

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    9. 9

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    10. 10

      Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    5. 5

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    6. 6

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    7. 7

      Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    2. 2

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    3. 3

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. Näytä lisää