Tuuli, Tuulia, Hilda

Matkat

Valikko

Matkat

34-vuotiaat Laura ja Eugenio kiertävät maailmaa matkailuautolla: ”Menemme sinne, missä muita ei ole”

Matkailuajoneuvo on tuonut nuoren karavaanarin elämään lisää vapautta.
Laura Santanen, 34, on intohimoinen matkustaja, joka tunnetaan matkablogistaan Urbaani viidakkoseikkailijatar sekä matkustaville naisille suunnatusta verkkojulkaisustaan Seikkailijattaret.

– Tapani matkustaa on spontaani ja riippumaton. En halua sitoa itseäni mihinkään pakolliseen, Santanen kertoo Ilta-Sanomille.

Tähän tarpeeseen iski myös matkailuauto, jonka Santanen hankki espanjalaisen miehensä Eugenion, 34, kanssa kaksi vuotta sitten. Matkailuauto oli yhteinen unelma: Santanen oli seurannut netissä matkailuautoissa asuvia elämäntapamatkaajia, ja surffausta intohimoisesti harrastava kumppani oli toivonut asuvansa sellaisessa joskus itse.

Matkailuauton avulla pariskunta halusi tuoda palan vapautta myös niihin ajankohtiin, jolloin pidemmälle lomalle lähteminen ei ole mahdollista.

– Voimme tehdä matkoja myös suunnittelematta. Kun kaipaamme luontoa ja rauhaa ympärille, emme tarvitse kesämökkiä, Santanen kuvailee.

Santasen ja kumppanin matkailuajoneuvo on vanha Hobby Peugeot vuodelta 1990. Toisinaan korjausta kaipaava, mutta toimiva auto vastaa nuoren parin tarpeisiin.

– Tärkeää on se yksinkertainen kauneus, jonka matkailuautoilussa saa: olet jossakin järven rannalla, juot kahvia ja katselet ulos. Ja kun fiilis vaihtuu, voit vaihtaa helposti maisemaa, Santanen selittää.

Nuoria näkyy myös leirintäalueilla

Karavaanariharrastuksen nuorentumisesta on puhuttu jo jonkin aikaa. SF-Caravan ry:n toiminnanjohtaja Timo Piilonen on huomannut porukan monipuolistuneen etenkin leirintäalueilla, joissa näkyy nykyään paljon nuoria perheitä ja pariskuntia.

Santanen uskoo, että myös nuorten kasvava kiinnostus kotimaanmatkailua kohtaan heijastuu harrastukseen.

SF-Caravan ry:n jäsenmäärissä nuorten osuus ei kuitenkaan ole suuri. Piilosen mukaan alle 30-vuotiaita on vain prosentti tai pari.

– Tietoa saa nykyään kaikkialta, joten nuoret eivät välttämättä liity järjestöön, Piilonen huomauttaa.

Reissuun vapaalla otteella

Myös Santanen ja kumppani ovat uuden sukupolven karavaanareita, jotka ovat etsineet tietoa kavereilta – ja kokeilemalla itse.

– Ajatus siitä, että kaikki pitäisi heti osata, on minulle vieras. Itse en tajunnut pari vuotta sitten autojen tekniikasta mitään, mutta matkan varrella oppii, Santanen muistuttaa.

Ikimuistoinen matkakin on jo koettu. Hobby Peugeot vei pariskunnan Euroopan halki Espanjaan, jonka surffirantoja Santanen muistelee yhä kaiholla.

– Sieltä löytyi oikea samanhenkisten klaani, paljon meidän ikäisiä ihmisiä, jotka reissasivat vapaalla otteella, Santanen kertoo.

Samalla matkalla Santanen löysi myös heille sopivan tavan matkustaa matkailuautolla.

– Olemme hakeneet tässäkin sooloilevampaa otetta. Menemme sinne, missä muita ei ole ja olemme harvoin leirintäalueilla.

– Mikään itsetarkoitus leirintäalueiden välttely ei kuitenkaan ole. Kun tarvitsemme palveluita, menemme sinne missä niitä on. Muuten voimme olla missä vain lähellä luontoa – tietenkin jälkiä jättämättä.

Lauran kaksi suosikkia

Espanja

Espanjassa Atlantin rannikko on koskematonta aluetta, pitkine hiekkarantoineen.

– Päivällä voi olla rannalla surffaamassa ja illalla lähteä vuoristoon, Santanen kertoo.

Baltian maat

Baltian maista löytyy upeita paikkoja, kuten rantoja, joihin tutustumista Santanen suosittelee lämpimästi.

– Kun lähdet Suomen mantereelta Viroon, koko Eurooppa aukenee, kun ei ole enää mannerta, joka sitoo meidät tänne.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

  5. 5

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  6. 6

    Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

  7. 7

    Henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle Kaarinassa – kaksi pariskuntaa loukkaantui

  8. 8

    Kello 16 suora lähetys Lahdesta – ISTV:n MM-studio käynnissä

  9. 9

    Susi tarttui 7-vuotiaaseen Ähtärin eläintarhassa – loukkaantunut poika yhä sairaalassa

  10. 10

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  6. 6

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  9. 9

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  10. 10

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

  5. 5

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  6. Näytä lisää