Jäniksen vuosi vaihtuu kiinalaisen horoskoopin mukaan lohikäärmeen vuodeksi 23. tammikuuta.
Niitä on kyllä koettu jo jäniksen vuonna.
Kiinalaisen horoskoopin mukaan lohikäärmeen vuonna syntyneet ovat idealisteja, perfektionisteja, joustamattomia ja itsetietoisia, myös aggressiivisia ja päättäväisiä.
Taruolento lohikäärme on tuttu näky muun muassa kiinalaisissa teattereissa ja tanssiesityksissä. Vanhassa kiinalaisessa maailmankuvassa lohikäärme (long) edustaa maskuliinista yangia, siittämistä, hedelmällisyyttä ja aktiivisuutta. Lohikäärme on myös demonien karkottaja ja sateen symboli.
Joissakin lähteissä kerrotaan, että lohikäärmeen vuonna syntyneet ihmiset ovat terveitä, energisiä, ärtyisiä, äkkipikaisia ja itsepäisiä. He ovat myös rehellisiä, herkkiä, urhoollisia ja he herättävät ihmisissä luottamusta.
Lohikäärme-ihmisten kerrotaan olevan Itä-Aasian maiden tähtimerkkien itsekeskeisimpiä luonteita. He eivät lainaa rahaa kenellekään eivätkä pidä kukkaispuheita, mutta siitä huolimatta he saattavat olla sangen pehmeäluonteisia, mitä jotkut ihmiset voivat käyttää hyväkseen.
He tulevat parhaiten toimeen rottien, käärmeiden, apinoiden ja kukkojen kanssa.
Kiinassa vietetään toisen kuukauden toisena päivänä värikkäitä lohikäärmejuhlia, joissa kannetaan suuria liikuteltavia paperilohikäärmeitä ja ammutaan ilotulituksia.
Vauva halutaan lohikäärmeen vuonna
Kaukoidässä syntyvyys kasvaa lohikäärmeen vuosina, koska vanhemmat haluavat lapsen, joka syntyy tämän merkin alla. Viimeksi lohikäärmeen vuosi oli 2000, jolloin kiinalaisvanhemmílla oli tuplasyy haluta vauva juuri tuona merkittävänä vuonna,.
Ihanteellisin lohikäärme syntyy lohikäärmeen kuukautena (4.4.- 5.5.)
ja tuntina (7-9).
Lohikäärmeitä ovat muun muassa 1916, 1928, 1940, 1952, 1964, 1976, 1988, 2000 ja 23.1. 2012 jälkeen syntyneet.
Minne lohikäärme matkustaa?
Tietenkin Kiinaan ja Kaukoitään, mutta myös Bhutanissa Himalajalla on Lohikäärmeen vaellus. Harry Potter -huvipuistossa Floridassa on Lohikäärme - mutta niin on Helsingin Linnanmäelläkin!
Kirjallisuudestakin tuttu
Taruolento lohikäärme esiintyy muun muassa Harry Potter -kirjoissa, Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa sekä Veljeni Leijonanmielessä.
Michael Cimino ohjasi toimintaelokuvan Lohikäärmeen vuosi 1985 - mikä ei ollut lohikäärmeen vuosi.
Mitkä merkit sopivat yhteen?
Liitot eli "rakastavaiset"
Rotta ja härkä
Tiikeri ja sika
Koira ja jänis
Lohikäärme ja kukko
Apina ja käärme
Hevonen ja vuohi
Ystävykset
Rotta, apina ja lohikäärme
Jänis, sika ja vuohi
Hevonen, tiikeri ja koira
Kukko, käärme ja härkä
Viholliset
Rotta ja hevonen
Härkä ja vuohi
Tiikeri ja apina
Jänis ja kukko
Lohikäärme ja koira
Käärme ja sika
Riitakumppanit
Rotta ja vuohi
Härkä ja hevonen
Tiikeri ja käärme
Jänis ja lohikäärme
Apina ja sika
Kukko ja koira
Lähteet: mm. Wikipedia, www.kansalaistalo.fi, www.leffatykki.fi
Kommentit
Kirjoita kommentti
Fakta
Kiinalainen horoskooppi
Tarina kertoo, että kiinalainen horoskooppi on syntynyt Buddhan kutsuttua kaikki eläimet luokseen uudenvuodenjuhliin ollessaan lähdössä pois maan päältä.Vain 12 eläintä saapui paikalle. Sen kunniaksi Buddha nimesi vuodet paikalle saapuneiden eläinten mukaan siinä järjestyksessä kun he saapuivat juhlimaan Buddhaa.
Lähde www.elisanet.fi










