Niklas Moisanderin kauan vatvottu siirto Ajaxiin toteutui aivan siirtoikkunan viimeisinä päivinä. Moisander on nauttinut olostaan amsterdamilaisseurassa eikä ole katunut siirtoaan.
- Kaikki on mennyt hyvin. Tällä hetkellä tuntuu todella hyvältä. Pelit ovat menneet hyvin ja tämä oli mielestäni oikea hetki siirtyä ja oikea joukkue. Minulla on täällä iso rooli, Moisander kertoo.
Ajax kuuluu aina Hollannin mestarisuosikkeihin ja se on voittanut mestaruuden kahdesti peräkkäin. Moisander myöntää, että paineet ovat erilaiset joukkueessa, jolta odotetaan voittoa joka pelissä.
- Kyllä sen huomaa joukkueessa, että joka peli pitää voittaa. Virheisiin ei ole varaa ja pitää olla hereillä koko ajan. Ajax-ottelut ovat myös vastustajille kauden isoimpia otteluita ja he tulevat aina kovaa.
Kun jokainen ottelu on ”pakkovoitto”, myös paineet onnistumiseen ovat tyystin erilaiset kuin huonommassa joukkueessa.
- Jokaisessa pelissä on paineet ja se asettaa pelaajat koville. On kuitenkin vain kehittävää pelata kovan paineen alla ja siitä oppii, muistuttaa Moisander.
Mestarien liigassa huippulohko
Ajaxille kävi Mestarien liigassa kova arpaonni, kun se sai lohkoonsa Espanjan mestarin Real Madridin, Englannin mestarin Manchester Cityn sekä Saksan mestarin Dortmundin. Moisander ei kuitenkaan hätkähdä kovaa lohkoa.
- Mestarien liigassa joka pelissä on vastassa maailman parhaita joukkueita ja pelaajia. Niissä pystyy testaamaan itseään ja tämän takia pelaan jalkapalloa.
Ajax aloitti urakkansa 0-1-tappiolla Dortmundille. Tappiosta huolimatta Moisander oli tyytyväinen peliesitykseen.
- Se oli meiltä hyvä peli, mutta valitettavasti siitä tuli tappio. Dortmund on kova joukkue, mutta pelasimme hyvin heitä vastaan vieraissa ja se tuo itseluottamusta myös jatkoon.
Dortmundin maali syntyi ottelun loppuhetkillä ja joissain medioissa maali pistettiin Moisanderin piikkiin, sillä hän ei ylettänyt puskemaan rangaistusalueelle tullutta palloa väljemmille vesille.
- Hyppäsin palloon ja nojasin vähän siihen vastustajan kaveriin ja sitten liikahdin vähän oudosti. En tiedä olisinko mitenkään pystynyt palloa puskemaan muutenkaan. Se koko tilanne oli vähän epäonninen, että pallo putosi juuri meidän toppareiden väliin. Olisin kyllä voinut pelata sen tilanteen paremminkin, Moisander harmittelee.
Vihaisten fanien vieraaksi pyhänä
Ajax kohtaa sunnuntaina vieraskentällä ADO Den Haagin. Ottelulla on oma paikallislataus, sillä Haag sijaitsee aivan Amsterdamin tuntumassa.
- Se on tässä lähellä ja se on tietynlainen paikallispeli ja vastassa on vihaisia faneja jotka eivät juuri Ajaxista tykkää.
ADO Den Haag on aloittanut kautensa vahvasti ja on vain kolme pistettä Ajaxia perässä. Vaikka Ajax on ottelussa selkeä ennakkosuosikki, ei Moisander odota helppoa ottelua.
- Se on aikainen peli ja europelien jälkeiset pelit ovat aina vaikeampia. Jos ei ole hereillä eikä sata lasissa, niin sitten tulee vaikeuksia, Moisander varoittaa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 09:31
1.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
2.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 08:40
3.
-
Tässä ovat euroviisujen tulokset ja kaikki pisteet 2013 08:23
4.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
5.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
6.
-
Ruotsissa paukutellaan jo henkseleitä: "Onnea hopeasta, Sveitsi" 10:48
7.
-
Nämä isovanhempien neuvot repivät vanhempien hermoja - ja yksi mummon suuri huoli! 09:19
8.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
9.
-
460 miljoonan euron lottopotti meni yhdelle 11:35
10.
-
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle 18.5. 21:13
11.
-
Miksi en ole kahdessa vuodessa pystynyt ostamaan digiboksia 08:00
12.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
13.
-
Facebook täyttyy haamutileistä – koiria, firmoja ja brändejä 08:10
14.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 05:26
15.
-
Tällä ratkaisulla rakennat kukkapenkin halvalla mihin vain - katso kuvaohjeet 10:55
16.
-
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen? 18.5. 13:41
17.
-
"Kolme jäähyä neljästä pitää tappaa, vaikka olisi p*rkele kahdeksan Sediniä kentällä" 18.5. 20:09
18.
-
Messi, Ronaldo, Beckham... Kuka supertähdistä tienaa eniten? 10:13
19.
-
Nämä maat ovat maailman suvaitsemattomimpia 18.5. 13:38
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Kansanedustajan ja toimittajan yllättävä romanssi! 18.5. 21:43
2.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 18.5. 9:10
3.
-
Suomalaiset riehaantuivat ukkosesta "Paidat pois, miekka esiin ja Teräsbetoni soimaan" 18.5. 22:23
4.
-
Karmiva video paljastui venäläisestä lastenkodista – lapsia potkitaan ja hakataan remmillä 18.5. 19:08
5.
-
Siegfrids viisupettymyksestä: Meillä oli hienoin show 02:15
6.
-
Pitkämäki täräytti hurjan kaaren ja voitti! 18.5. 17:55
7.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 08:02
8.
-
Moottoripyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Tampereella 18.5. 14:25
9.
-
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa! 08:40
10.
-
Leijonille karmea pettymys välierässä - IS seurasi paikan päällä 18.5. 18:35
11.
-
Sähköä ilmassa! Ukkoset jo Tallinnassa - kohta Etelä-Suomessa 18.5. 19:58
12.
-
Tanska voitti euroviisut, Suomi finaalin 24:s 05:26
13.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 18.5. 13:59
14.
-
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen? 18.5. 13:41
15.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 09:31
16.
-
Ryytimaata minitraktorilla tehnyt juuttui ojaan traktorin alle 18.5. 21:13
17.
-
Pyöräilijän nettivideo aiheutti skandaalin – pappi kärähti puistoseksistä 18.5. 6:30
18.
-
Nämä maat ovat maailman suvaitsemattomimpia 18.5. 13:38
19.
-
Viisufinaalin kuumimmat naislaulajat - äänestä omaa suosikkiasi! 18.5. 16:11
20.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
1.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
6.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
14.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
15.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
16.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
17.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
18.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
19.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
20.

Messi, Ronaldo, Beckham... Kuka supertähdistä tienaa eniten?
Moni valioliigamanageri jättää tänään jäähyväiset seuralleen
Suomalaismaalivahdille kaksi hienoa palkintoa
Pukin Schalke karsii ensi kaudella paikasta Mestarien liigaan
Zlatan rikkoi oman ennätyksensä
Moskovan TsSKA valloitti Venäjän mestaruuden
Brittiseura joutui iljettävän sabotaasin kohteeksi
Mourinho ruoski itseään: "Elämäni surkein kausi"
Pikkupoika saapui kuokkavieraaksi Chelsean voitonjuhliin - katso kuvat
Jääkö Alenxader Ring tyhjän päälle?
Pukilla edessä kuolemanpeli: "Tappio olisi katastrofi"
Joel Pohjanpalo kirjoitti laudaturin matematiikasta – käymättä koulussa!
TPS-fanien savupommista sakkoja luvassa?
Honka löysi maalijyvän - JJK:n ahdinko jatkuu
HJK:n uskomaton putki poikki
Venäläisen rankkarimaali toi KuPSille jälleen täyden pistepotin
Pilailu meni överiksi Valioliigajoukkueessa - tämä oli viimeinen pisara
HJK-TPS: Tainio ajettiin ulos suoralla punaisella





