Aslak

Mestarien liiga

Valikko

Mestarien liiga

HJK uskoo yhä jatkopaikkaan

HJK matkusti tiistaiaamuna jatkopaikka mielessä Zagrebiin.
HJK:n laitalinkki Sebastian Sorsa seurasi penkiltä joukkueensa ensimmäisen puoliajan esitystä kroatialaista Dinamo Zagrebia vastaan viime keskiviikkona. Joukkue sai kotiyleisön siivittämänä lentävän lähdön ja siirtyi ottelussa johtoon.

- Pelasimme erittäin hyvää peliä. Pelissä näkyi pelirohkeus, ja se, ettei lähdetty kentälle kumartelemaan, Sorsa kertoo.

Lento ei kuitenkaan riittänyt, ja kroatialaiset veivät Mestarien liigan karsintaottelun ensimmäisen osan 2-1. Nilkkavammasta hiljalleen toipuva Sorsa pääsi kentälle tunnin pelin jälkeen.

- Olin pettynyt omaan peliini. En saanut jalkoja toiminaan, Sorsa manaa.

HJK lähtee keskiviikon toiseen osaotteluun Kroatiaan vaikeasta tilanteesta: kovan vastustajan verkkoon olisi iskettävä vieraissa ainakin kaksi maalia. Sorsan mukaan pelaajat uskovat jatkoonpääsyyn.

- Aivan varmasti löytyy itseluottamusta kotipelin jälkeen. Me pystyttiin vahingoittamaan heidän puolustustaan ja aiheuttamaan sille päänvaivaa.
 
Viime kauden euroesitykset heikompia

Vaikka Dinamo Zagrebille hävittiinkiin ensimmäinen ottelu, Sorsa näkee joukkueessaan kehitystä viime kaudesta.

Tuolloin eurokentiltä tuli lähtö, kun serbialainen Partizan Belgrad oli Mestarien liigan karsinnassa parempi tylyin yhteisluvuin 5-1, ja turkkilainen Besiktas kylvetti HJK:n yhteislukemin 6-0 Europan liigan karsinnassa.

- Suurin ero Besiktas- ja Partizan-peleihin oli, että me pystyttiin luomaan paljon paikkoja. Peli aaltoili normaalisti. Ollaan menty eteenpäin, Sorsa pohdiskelee.

Vieraspelissä HJK joutuu ottamaan riskejä. Kroatialainen suurseura tulee todennäköisesti kotikentällään täydellä höyryllä päälle alusta lähtien, joten vastahyökkäysten tulee onnistua, jos HJK mielii jatkoon.

- Dinamo varmaan pyrkii hyökkäämään ja hallitsemaan peliä enemmän. Uskon, että jos saadaan ensimmäinen maali, sillä on hirveän suuri henkinen merkitys. Me saadaan vauhti päälle, ja vastustaja voi mennä kilpeensä. Tärkeää on kuitenkin jatkaa omaa peliä loppuun asti. Ensimmäisessä osaottelussa vastustajan rutiini kaatoi lopulta Klubin, Sorsa arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    3. 3

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    4. 4

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. 6

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      Trumpin takapirulta kova lausunto: ”Kaikki vaalilupaukset toteutetaan”

    9. 9

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    10. 10

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    3. 3

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    4. 4

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. Näytä lisää