Sampsa

Mestarien liiga

Valikko

Mestarien liiga

Manchester Cityn valmentajalla sattui karmea erehdys

Mestarien liiga
Manchester City oli Mestarien liigan vierasottelussa Bayern Müncheniä vastaan maalin päässä lohkovoitosta, mutta valmentaja Manuel Pellegrini tulkitsi väärin maalierosääntöä.
Bayern München näytti ottelun alussa marssivan vakuuttavasti lohkovoittoon. Thomas Müller ja Mario Götze veivät hallitsevan mestarin 12 minuutissa kahden maalin johtoon.

City heräsi kuitenkin taistelemaan ja nousi toisella puoliajalla uskomattomasti 3-2-johtoon. Näin Manuel Pellegrinin joukkue oli vain maalin päässä lohkovoitosta. Bayern oli voittanut joukkueiden välisen vierasottelunsa maalein 3-1, joten City olisi mennyt 4-2-voitolla keskinäisten ottelujen maalierolla vierasmaalien perusteella saksalaisjoukkueen ohitse.

Pellegrini kuitenkin luuli, että hänen joukkueensa olisi pitänyt voittaa ottelu kolmella maalilla. Tämä kävi ilmi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Valmentajalta kysyttiin, miksei hän ottanut 3-2-johtoasemassa kovassa vireessä olevaa hyökkääjää Sergio Agüeroa kentälle.

- Kahden lisämaalin tekeminen oli hyvin vaikeaa. Lohkovoitto oli tärkeä, muttei silti kaikkein tärkeintä. Sanoin jo etukäteen, että olisi todella vaikeaa voittaa Bayern kolmella maalilla, Pellegrini sanoi.

Sen sijaan, että Pellegrii olisi vahvistanut vaihdoilla hyökkäystä ja hakenut lohkovoittoon tarvittua osumaa, hän vaihtoi keskikentän Jack Rodwellin hyökkääjä Edin Dzekon tilalle

Byaern otti lohkovoiton, joka voi olla merkittävässä asemassa jatkopeleissä. Kakkoseksi sijoittunut Manchester City saa neljännesvälierissä vastaansa toisen lohkon ykkösen, joka voi olla esimerkiksi FC Barcelona tai Real Madrid.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    7. 7

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    8. 8

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    9. 9

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    10. 10

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. Näytä lisää