Matti, Matias

Mestarien liiga

Valikko

Mestarien liiga

Cityn avausvoitto meni lahjarankkariin

Mestarien liiga
Manchester Cityn vaikeudet Mestarien liigassa jatkuivat.

Taivaansiniset olivat ottamassa ensimmäisen voiton kuolemanlohkoksi kuvatussa E-ryhmässä.

City johti Moskovassa TsSKA:ta vastaan 2-1, kun erotuomari Istvan Vad puhalsi kotijoukkueelle lahjarankkarin. TsSKA-kärki Seydou Doumbia filmasi pilkun, ja unkarilaistuomari meni halpaan. Natcho sijoitti 86. minuutilla pilkun varmasti oikeaan nurkkaan, ja ottelu päättyi 2-2.

Roman Eremenko uurasti moskovalaisjoukkueen keskikentällä täyden ajan. Eremenko sai toisella jaksolla tekopaikan, mutta ajautui pieneen kulmaan ja veto sujahti ohi takanurkasta.

City olisi voinut ratkaista jalkapallo-ottelun avausjaksolla. Sergio Agüero ja James Milner jatkoivat kumpikin pallon tyhjään verkkoon, ja Englannin viime kevään futismestari johti 2-0. Pian sen jälkeen Cityltä vietiin rangaistuspotku.

Kotijoukkue tuli peliin mukaan toisella jaksolla, vaikka pelasi lähes tyhjille katsomoille. Doumbia jatkoi Ahmed Musan keskityksen 65. minuutilla verkkoon ja kavensi.

Tasoitusmaali oli karvasta kalkkia valioliigamahdille. City maalasi itsensä kolmen kierroksen jälkeen nurkkaan. Pisteitä on koossa vain kaksi.

TsSKA-fanit rähinöivät ensimmäisessä lohkopelissä Roomassa. Uefa määräsi, että kolme seuraavaa europeliä pelataan tyhjille lehtereille. Parisataa TsSKA-fania oli onnistunut kuitenkin pääsemään katsomoon. Venäjän mestariseuraa voi odottaa uusi sakko lajin eurooppalaiselta kattojärjestöltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    3. 3

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    4. 4

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Norjan mäkihyppytähden tyly arvio Janne Ahosesta: ”Entinen suuruus, jolla ei ole enää mitään annettavaa”

    7. 7

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    8. 8

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    9. 9

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    10. 10

      Trump toisti Ruotsi-väitteensä: ”Kansa ymmärtää, että olen oikeassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    3. 3

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    4. 4

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää